Politiikan uskottavuus

Tiistai 9.6.2020

Nyt on maassa taas kaikki hyvin. Suomessa on toimintakykyinen hallitus ja eduskunta on saanut uuden puhemiehen. Poliittiset pelipaikat on täytetty ja roolit täsmennetty. Näillä mennään nyt eteenpäin.

Olipa meillä melkoiset neljä päivää. Pidän Katri Kulmunin eroa valtiovarainministerin paikalta erittäin valitettavana. Hän oli motivoitunut, osaava ja innostunut työstään. Suoraselkäisenä ja periaatteen ihmisenä hän kantoi vastuun erityisavustan tekemästä virheestä mediakoulutukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Ero ministerin tehtävästä tuntui ja tuntuu edelleen kohtuuttomalta. Kunnioitan kuitenkin Katrin omaa harkintaa ja päätöstä.

Sellaista elämä on...... välillä myötätuulta ja joskus vastamäkeä. Tapaus Kulmuni osoittaa jälleen kerran politiikan raadollisuuden. Yksikin virhe tai huolimaton arvio voi pudottaa osaavan poliitikon kanveesiin. Olen erittäin huolissani politiikan tekemisen lyhytjännitteisyydestä ja sisällön höttömäisyydestä. 

Politiikka on ollut minulle vakava työ jo pitkän ajan. Eduskunnassa sain edustaa vaalipiirini äänestäjiä 11 vuoden ajan ja Euroopan parlamentissa vuoden päivät. Nykyinen tehtäväni on luotsata Oulun kaupunginhallituksen päätöksentekoa. Olen oppinut neuvottelemaan, lukemaan kotiläksyni huolella ja etsimään ratkaisuja niin isojen kuin pientenkin ongelmien ratkaisuun. Jaksan istua kokouksissa pitkään, vääntää ja etsiä kompromissia asioihin. Kunniotan toisten näkemyksiä, mutta minulla on luja aatepohja omiin mielipiteisiini. Joku on luonnehtinut minua myös yhteistyökykyiseksi ja periaatteen ihmiseksi.

Oma äitini antoi aikoinaan yhden toiveen poliitikon urani alkumetreillä: "Tee työtäsi niin, että et päädy lööppeihin". Tätä ohjenuoraa olenkin noudattanut tiukasti. Vaikka poliitikko tarvitsee menestyäkseen julkisuutta, sitä on monenlaista. Mediataitoja on pitänyt opetella ja vetää rajoja muun muassa oman sekä lähipiirin yksityisyyden suojelemiseksi. Minä en kaipaa politiikkaan pintaliitäjiä, mediapersoonia, somehöpöttäjiä tai yhden asian huutajia. Politiikka on kokonaisuuksien hallintaa, yhteisten asioiden hoitamista ja vakavaa työtä isänmaamme tulevaisuuden rakentamiseksi. Politiikan tekemiseen on palautettava uskottavuus ja luottamus.

Uusi tuore valtiovarainministeri Matti Vanhanen on mies paikallaan. Hän ei esittelyä kaipaa. Hän on raskaan sarjan asiapoliitikko ja omaa kokemusta roppakaupalla. Naurahdin oivallukselle, jossa varoitettiin hallituksen naisjohtajia: vaviskaa Marimekkonaiset, Matti tulee! Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen Keskustan oivasta ministerivalinnasta. Ja Anu Vehviläiselle onnea sekä menestystä eduskunnan puhemiehen tehtäviin. 

Suomi on vakavan tilanteen edessä. Meidän on selviydyttävä koronaepidemian aiheuttamista raskaista laskuista. Työllisyys ja ulkomaan kauppa pitää pystyä pitämään kehityksen tiellä. Yritykset ja samalla julkinen sektori ei saa kriisiytyä. Nyt jos koskaan on toimintakykyiselle hallitukselle tulikoe. Luotsata Suomi kestävälle väylälle kohti uutta talouskasvua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, poliitikko, politiikka, hallitus

Oulu ja puheenjohtajuus

Perjantai 21.2.2020

Olen osallistunut kuntapolitiikkaan yli puolet elämästäni. Tulin valituksi Haukiputaan valtuustoon juuri täytettyäni 18 vuotta. Se mitä ympärillä läheisesti tapahtuu on kiinnostanut minua aina. Saappaat politiikassa ovat kasvaneet erilaisten luottamustehtävien kautta: koulun oppilaskunnasta, maakuntahallituksen pöydästä eduskuntaan ja sieltä Euroopan parlamenttiinkin. 

Olen saanut oppia, kasvaa ja kokea paljon politiikan myötä. Onnistumisista on tuuletettu mutta erityisesti pettymyksistä olen oppinut kaikkein eniten. Yhteistyöverkostoja, ystäviä sekä tuttavia on kertynyt vuosien varrella valtavasti ympäri maan ja yli puoluerajojen. Brysseliin tuli luotua myös hyvä kontaktipinta.

Keskustan Oulun kunnallisjärjestö, yhdessä valtuustoryhmän kanssa, nimesi minut Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi. Paikka tuli täytettäväksi, kun puheenjohtaja Kyösti Oikarinen toivoi jäävänsä eläkkeelle ja osallistumaan päätöksentekoon valtuutettuna. Valtuusto tekee lopullisen valinnan maanantaina 24.2. kokouksessa.

Olen tehtävästä erittäin innostunut ja kiitollinen. Edessä on kova vuosi Oulun kuntatalouden tervehdyttämiseksi, valtakunnallisiin uudistuksiin vastaamista, isojen infrahankkeiden rahoituksen lobbaamista ja erityisesti poliittisen päätöksenteon ilmapiirin ja yhteishengen nostamista. Oulu voi olla kokoaan suurempi pohjoisen veturi, jos löydämme koko seudulle lisää myönteistä myötätuulta.

Innoissaan uuden edessä! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu, kaupunginhallitus, puheenjohtaja

Eriarvoisuuden vähentäminen etusijalle

Torstai 12.4.2018 klo 16:52

Tällä viikolla päästiin sopuun hallituksen seuraavien vuosien julkisen talouden suunnitelmasta. Kehysten tavoitteena on vahvistaa kasvua, työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Suomen talous jatkaa kasvuaan ja tämä lisää myös mahdollisuuksia.

Keskustalle tärkeä saavutus on erityisesti eriarvoisuutta vähentävät toimenpiteet. Vähimmäismääräisiä päivärahoja, eli sairauspäivärahaa, vanhempainrahaa ja erityishoitorahaa, nostetaan työmarkkinatukea vastaavalle tasolle. Tämä tarkoittaa 80,50 euron korotusta. Pienituloisten takuueläkkeen korottamiseen lisätään 10 miljoonaa euroa.

Hallitus käynnistää kansallisen lapsistrategian valmistelun. Strategialla halutaan vahvistaa lapsi- ja perheystävällistä yhteiskuntaa ja syntyvyyden kehitystä. Lyhyemmällä aikavälillä parannetaan perhevapaiden yhdenvertaisuutta ja adoptioperheiden oikeuksia. Sairausvakuutuslakia muutetaan niin, että kunnallisen tai maakunnallisen luottamustoimen hoitaminen ei jatkossa vähennä vanhempainpäivärahaa.

Monet hallituksen alkukaudesta asetetuista tavoitteista ovat täyttymässä. Työllisyysaste lähenee asetettua 72 prosentin tavoitetta, työllisten määrä on noussut hallituskauden aikana 90 000:llä. Kokonaisveroaste on kääntynyt laskuun ja julkinen velkasuhde jatkaa myös laskuaan.

Kehysriihessä sovittiin monista työllisyyttä edistävistä toimista. Aktiivimallin aktiivisuusehtoa täyttäviä toimia laajennetaan, työttömien mahdollisuutta omaehtoiseen opiskeluun parannetaan ja nämä opinnot myös kerryttävät aktiivisuusehtoa, nuorten määräaikaisia työsuhteita helpotetaan ja työaikalakia laajennetaan ottaen käyttöön työaikapankki ja joustotyöaika.

Osaavan työvoiman saatavuutta helpotetaan koulutuksella. Kertaluontoisilla toimenpiteillä helpotetaan erityisesti esiin noussutta kohtaanto-ongelmaa. Yrityslähtöisiin työvoimakoulutuksiin ja kasvupalvelukokonaisuuksiin panostetaan. Työvoimapulan-alojen osaajien muuntokoulutuksiin lisätään rahoitusta ja alanvaihtoa helpotetaan koulutuksilla. Myös muunto- ja täydennyskoulutuksia helpotetaan ja avataan laajemmin. Kokonaisuudessaan koulutustoimiin lisätään 54 miljoonaa.

Maakunta- ja soteuudistuksen eteneminen turvataan lisärahoituksella. Valmisteluun ja rahoitukseen osoitetaan 95 miljoonaa euroa vuonna 2019. Digimuutokseen varataan 98 miljoonaa ensi vuodelle. Valinnanvapauspilotteihin tuplattiin rahoitus aiemmasta 100 miljoonasta 200 miljoonaan. Valinnanvapaus tulee voimaan vaiheistetusti.

Pohjois-Pohjanmaalle tärkeä päätös oli Oulun ja Pelson vankiloiden turvaaminen.  Tätä päätöstä on vatvottu jo liian kauan. Nyt asia saatiin vihdoin valmiiksi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Oulun ja Pelson vankiloihin tehdään uusinvestoinnit. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: JTS, kehysriihi, eriarvoisuuden vähentäminen, työllisyys, Sipilän hallitus,

Työtä ja toimeliaisuutta Suomeen

Torstai 14.12.2017 klo 9:24

Eduskunta alotti tänään vuoden 2018 budjetin käsittelyn. Koko syksyn ajan valiokunnissa on kuultu asiantuntijoita ja annettu lausuntoja valtion rahanjaosta. Olen erityisen iloinen siitä, että koko vaalikauden tehty työ kantaa hedelmää. Suomen talous kasvaa, työllisyys paranee ja velaksi elämisen loppu on näköpiirissä. Pääministeri Juha Sipilän johdolla on tehty päätöksiä, jotka edesauttavat muun muassa lisäsatsauksia perusturvaan, kuntapalveluihin, koulutukseen ja liikennehankkeisiin.

Olemme uudistusten tiellä. On selvää, että sote- ja maakuntauudistukset viedään maaliin. Jokainen suomalainen on ansainnut tasa-arvoiset julkiset palvelut. Pientä viilaamista on vielä sosiaali- ja terveysuudistuksen valinnanvapautta koskevassa lainsäädännössä, mutta nekin saadaan ratkaistua. Olemme purkaneet satoja turhia normeja ja lakeja. Näistä esimerkkinä mökkialueen muuttamisesta pysyväksi asutukseksi tai juhlakylttien pystytyksen tienvarsille ilman ilmoitusvaelvollisuutta. Byrokratian purkua jatketaan edelleen.

Talouskasvumme on orastavaa. Ylimääräistä jaettavaa ei edelleenkään valtion kirstussa ole. On kuitenkin oikeudenmukaista, että pienetkin liikkumavarat käytetään pienituloisten ja perusturvan varassa elävien ihmisten auttamiseksi. Siksi olen tyytyväinen, että keskustajohtoisesti on päätetty, että takuueläkettä korotetaan, omais- ja perhehoidon rahoitusta parannetaan, opintotukeen tulee huoltajakorotus, varhaiskasvatusmaksuja alennetaan, pienimpiä vanhempainpäivärahoja ja sairaspäivärahoja korotetaan, pienituloiset vapautuvat yleisradioverosta…… Listaa voisi jatkaa usean kappaleen verran. Edellä vain kourallinen esimerkeistä.

Oli erikoista, että pääoppositiopuolue SDP junnasi menneissä ja vanhoissa höttöesityksissä. Kehuivat puoluettaan uudistajiksi ja iskivät pöytään sellaisen pinon niitä, että alkoi lompakonpohjaa kuumottamaan. Kuka maksaa? SDP:n suuriin uudistusksiin kuului mm. oppivelvollisuuden pidentäminen, koko varhaiskasvatus ilmaiseksi sekä työttömille lisää etuisuuksia. Nyt ei ole aika lisätä valtion julkisia menoja. Eikä ottaa lisää velkaa. Sen sijaan koko oppositio voisi keskittyä esittämään keinoja työllisyyden ja talouskasvun vauhdittamiseksi. Meidän tavoite on, että ensi vaalikaudella vähintään 100 000 työtä vailla olevaa ihmistä saa työtä.

Käymme kuluvan ja ensi viikon värikästä keskustelua budjetista eduskunnassa. Toivottavasti rakentavassa hengessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Budjetti 2018, työllisyys, eduskunta, Sipilän hallitus

Hallituksen vaaliohjelma etelään

Keskiviikko 25.6.2014 klo 9:54

Verenpaineeni nousi, kun luin Stubbin hallitusohjelman. Pikemminkin kyseessä on hallituspuolueiden vaaliohjelma. On käsittämätöntä, että Stubbin hallituksen maantieteellinen näkemys kilpailukykyisestä Suomesta rajoittuu Tampereen eteläpuolisiin osiin. Nykyinen hallitus haluaa pakata koko Suomen metrojen, ratikoiden ja ratojen varrelle.

On harmillista, että eduskunnassa joudutaan käymään tätä pohjoinen-etelä -keskustelua. Mutta kun valtioneuvostossa ei istu Pietarsaaren pohjoispuolelta olevaa ministeriä, niin tämä hallitus näyttää linjallaan sen, minne satsataan. Etelään.

Pohjoisen mahdollisuudet jäävät nyt käyttämättä. Arktisuus kuitataan ainoastaan yhden merikaapelin avulla - että sitä selvitetään. Arktisuus on paljon muutakin. Pohjoisen luonnonvarat sijaitsevat Pohjois- ja Itä-Suomessa. Matkailusta on uusia työpaikkoja luvassa, kaivannaisteollisuus, kotimainen energia ja ruoantuotanto, perusteollisuus, kaikki nämä sijaitsevat Kehä kolmosen ulkopuolella.

Hallitusohjelma ei sisältänyt minkäänlaisia uusia työkaluja nostamaan Pohjois-Suomen mahdollisuuksia esille. Tästä olen äärimmäisen pettynyt.

Suuret liikennehankkeet liikennepoliittisen selonteon ulkopuolelta puhututtivat eduskuntaa eilen. Tampereen ratikka on yksi suurimmista ylilyönneistä. Meillä ei ole varaa tässä tilanteessa - kun valtion velka on lähes 100 miljardia euroa ja joka vuosi sitä otetaan 8 miljardin euron verran - näin mittaviin ja isoihin uusiin investointeihin.

Tarvitsemme kipeästi rahaa perusväylänpitoon, ja ”vain” 100 miljoonan euron korotuskin olisi ollut nyt tarpeen. Meidän valtatiemme pohjoisessakin alkavat rapistua niin, ettei ole enää kyse vain siitä, että päällystetäänkö vai ei. Kaksoisraide Oulu-Seinäjoki odottaa sekin vielä päätöstään.

Rakenneuudistuksista, energiaratkaisuista ja lapsi- ja perhepolitiikasta jäi tässä hallitusohjelmassa paljon sanomatta. Ja näissä nimenomaan on paljon tekemistä tämän vaalikauden loppuun saakka.

stubb_vaaliohjelma_muistiinpanot.jpg

Muistiinpanoja eduskunnan keskustelusta Stubbin hallitusohjelmasta

9 kommenttia . Avainsanat: Stubb, hallitusohjelma, etelä, pohjoinen