Näkemys Oulun budjetista

Maanantai 27.11.2023

Oulun kasvulle ja kehitykselle on suuret odotukset. Viidenneksi suurimman kaupungin toimintaa katsotaan suurennuslasilla. Kolmen seuraavan vuoden isot investoinnit ja kärkihankkeet pitävät pyörät pyörimässä. Odotusarvo Pohjoisen kasvun ohjelman toteutukseen valtakunnan tasolla on korkealla. Nyt pitää ruveta tapahtumaan pohjoisen investointien, liikenteen, energiahankkeiden ja huoltovarmuuden nimissä. Lisäksi meillä kaupungissa tulossa melkoisia isoja tapahtumia aina Itsenäisyyspäivä valtakunnallisesta juhlaparaatista, asuntomessuihin ja Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Maailman konfliktit vaikuttavat kaupunkiimme:

  • Ukrainan sota - puolustusliitto NATO:n jäsenyys, nyt itärajalla oleva turvapaikkatilanne
  • Maakaasu- ja kaapeliputkien katkaisut Itämerellä
  • Tapahtumat Lähi-Idässä
  • Ilmaston lämpeneminen - hiilineuraalisuustavoitteeseen pääseminen

Eikä ulkoa tulevat talouteen vaikuttavat puhurit jätä meitä valitettavasti kylmäksi. Inflaatio nostaa erityisesti meidän investointihankkeita ja korkojen nousu mietityttää. Viimeisten vuosien aikana olemme pystyneet maksamaan lainoja takaisin, mutta nyt on suunta kääntynyt. Hyvinvointialueiden mittavat säästöt heijastuvat kaupunkilaistemme arkeen. Kysymys kuuluukin, mitä me voimme tehdä kaupunkina hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen eteen?

Viimeisin suuri huoli on kohdistunut valtion suunnitelmiin kuntien valtionosuuksien leikkauksiin. Viikko sitten jouduimme lähes uuden talousarviovalmistelun eteen. VOS-leikkaus SOTE-kertoimen uudelleenlaskennan jälkeen meinasi 17 miljoonan leikkausta Oulun valtionosuuksiin. Hätäjarrutusta ei onneksi ensi vuodelle tarvittu, mutta vääntö jatkuu. Leikkaukset ovat kuitenkin luvassa 2025-2026 vuosille.

Jos voi jotakin ennustaa, meillä on heti ensi vuoden alusta edessä taloustalkoot, jossa haetaan miljoonaluokan säästöjä niin käyttötaloudesta kuin investoinneista. JOS maan hallituksen kuntien valtionosuuksien leikkaukset toteutetaan täysimääräisesti. Tiedoksi, että Laesterä joukkoineen kiertää jo kuntakenttää kiivaaseen tahtiin.

Oulun kaupunginhallituksessa talousarviota on valmisteltu hyvässä hengessä. Yleinen talouden tilannekuva ja tahtotila on ollut yhteinen. Nyt on Oulun aika investoida ja rakentaa. Samalla pidämme kuntapalvelut saatavilla ja laadukkaina.

Verot päätettiin jo valtuustossa aikaisemmin. Ne nousevat hitusen. Tuloveroprosentin pyöristyksen vaikutus vuodessa on noin 2 milj. euroa ja maapohjan korotuksen 1,5 milj. euroa kaupungille. Vuosikate ei kata kaikkia investointeja, joten otamme lainaa. Kuten tiedämme palkkaharmonisointi vie kuluvan vuoden pahasti alijäämäiseksi, vaikka kyseisiä palkkoja maksetaan vasta seuraavien vuosien aikana. 

Toimintasuunnitelma lähtee kaupunkistrategian toteuttamisesta. Yritysmyönteisyys, hiilineutraalisuus, kansainvälisyys ja koulukaupunki…… näitä tulemme nostamaan voimakkaasti esille. Iloitsen hyvinvointitehtäväämme tuomista lisäpanostuksista: meille on palkattu uusia ihmisiä tekemään ennaltaehkäisevää työtä.

Kehittämisen työkalupakissa meillä on MATO - maankäytön toteutusohjelma. Päivitämme juuri asumiseen, työpaikkoihin ja yrityksille kaavailtuja tontteja. Tavoitteena on täydennysrakentamisen lisäksi hankkia kaupungin omistukseen riittävä määrä maata erilaisten yritysinvestointien mahdollistamiseksi. Toinen työkalu on MAL-ohjelma, jossa linjaamme seudun kuntien kanssa muun muassa tärkeimmät liikennehankkeet. Kolmas pensseli löytyy OIA-ryhmästä. Olemme mukana koulutuslaitosten, tutkimusyksiköiden, maakuntaliiton ja isojen yritysten kanssa isoissa kehittämishankkeissa, kuten Radiopuisto, OYSTER tai vetytalouden investoinneissa.

Tulevan vuoden aikana meidän työlistalle kuuluu työllisyyden TE-uudistukseen valmistautuminen. Se on SOTe-uudistuksen jälkeen suurin kuntakentän tehtäviin vaikuttava tehtävä. Työllisyyspalvelut järjestetään vuoden 2025 alusta Oulun seutua hieman isommalla alueella. Toinen valmistelussa oleva asia käydä meidän investointihankkeiden suunnittelu ja hankevalmistelu läpi. On esitetty kysymys; voidaanko rakentaa halvemmalla?

Kiitän viranhaltijoita ja kaupungin työntekijöitä kuluneesta vuodesta. Kiitän myös luottamushenkilöitä rakentavasta otteesta. Pidän ilmapiiriä Oulussa innostavan, ratkaisukeskeisen ja luottamuksen arvoisena. Tästä on hyvä ottaa uusi haasteita täynnä oleva toimintavuosi vastaan. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu, talousarvio, Pohjoinen kasvu

Kiinteistöveron alarajaa ei koroteta, maatalouteen lisätukea

Keskiviikko 25.10.2017 klo 6.53 - Mirja Vehkaperä

Eduskunnassa käsiteltiin viime viikolla tämän vuoden kolmatta lisätalousarvioesitystä. Maatalouden pitkään jatkuneet vaikeudet ja huono satovuosi huomioitiin esityksessä 25 miljoonan euron lisärahoituksella. Lisäksi Suomi hakee EU:lta tukea poikkeuksellisten sääolojen johdosta ja selvittää, miten tukeminen onnistuu jatkossa parhaiten EU-sääntöjen puitteissa.

Lisätalousarvioesityksen yhteydessä valtiovarainvaliokunta päätti yhdessä hallituksen kanssa luopua kiinteistöveron alarajan nostamisesta. Suomen talous on nousussa eikä parantunut taloudellinen tilanne näin vaadi kiinteistöveron alarajan korotusta.

Päätös merkitsee asumiskustannusten nousun hillitsemistä. Muutos tuo helpotusta esimerkiksi monien pienituloisten eläkeläisten tilanteeseen. Korkea kiinteistövero voisi myös estää investointeja esimerkiksi maataloudessa.

Kunnat päättävät kiinteistöveron muutoksista lain määrittämien ala- ja ylärajojen puitteissa. Jatkossa kunnilla on entistä laajemmat mahdollisuudet tehdä muutoksia ja säädellä tulojaan, kun vaihteluväli on suurempi.

Näiden lisäksi lisätalousarviossa panostettiin mm. innovaatioiden tukemiseen ja digitalisaation edistämiseen lisäämällä rahoitusta Tekesille sekä Kansallisarkiston ja Väestörekisterikeskuksen digitalisaatiohankkeisiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lisätalousarvio 2017, kiinteistövero, maatalous

Elintarviketurvallisuus EU-USA -vapaakauppasopimuksen suurin uhka

Torstai 20.3.2014 klo 9.51

Eilen käytiin eduskunnassakin kovaa väittelyä EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä kauppa ja investointikumppanuussopimuksesta. EU:lla on vastaavia kauppasopimuksia lukemattomien muidenkin maiden kanssa, mutta juuri Yhdysvallat tuntuvat nostavan tunteet pintaan myös Suomessa.

Yleisesti ottaen kaupan esteiden laskeminen on hyödyllistä ja kannatettavaa. Kun kasvun lähteet ovat rajalliset, Suomenkin on hyvä tähytä kasvumahdollisuuksia rapakon takaa ja kaikista ilmansuunnista. Yhdysvallat on jo nyt Suomen kuudenneksi tärkein kauppakumppani.

Tullit ovat jo nyt matalat EU:n ja Yhdysvaltain välillä, mutta kaupan volyymi on suurta, joten puhumme isoista rahoista. Erityisen tärkeää on edistää teollisuustuotteiden markkinoillepääsyä tulleja alentamalla.

Sopimus ei saa vaarantaa julkisia hyvinvointipalveluja. Julkiset palvelut onkin pidetty sopimuksen ulkopuolella. Julkiset hankinnat kuitenkin kuuluvat sopimuksen piiriin, joten tässä on oltava tarkkana.

Suurin vaara kuitenkin piilee maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupan esteiden poistamisessa. Elintarviketurvallisuus tulee pitää ykkösasiana. Euroopassa ruokaketjumme on suhteellisen näkyvä aina pellolta pöytään saakka. Yhdysvalloissa näin ei suinkaan ole. Ruoan pakkausmerkintöjen arvo nousee entisestään.

Jos elintarviketurvallisuudelle määritetään sitovat vähimmäiskriteerit, niiden on lähdettävä Euroopan tasolta, jossa asia on paremmin hoidettu. Ruokaturvaa ei saa uhrata näissä kasvutalkoissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, USA, kauppapolitiikka, maatalous