Vammaisilla lapsilla oikeus myös harrastuksiinKeskiviikko 20.11.2013 Suomessa on yli 30 000 vammaista lasta. Heistä moni pystyisi osallistumaan erilaisiin yhteisiin peleihin, leikkeihin ja harrastuksiin. Valitettavan usein tämä ei kuitenkaan ole mahdollista - aikuisten rajoittuneen ajattelun vuoksi. Vammaisten lasten omiin harrastusryhmiin voi olla vaikea saada tarpeeksi osallistujia, tai ne on suunniteltu vain tietyn diagnoosin saaneille. Joillekin lapsille henkilökohtaisen avustajan tai kuljetuksen puute estää harrastukseen. Pienillä muutoksilla ja lisäohjaajilla eri lailla vammaiset voisivat osallistua liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin muiden lasten kanssa. Urheiluseurat, lastenjärjestöt ja opistot voisivat yhdessä miettiä helppoja tapoja vammaisten lasten ottamiseksi mukaan toimintaan. Myös kuntien kulttuuri- ja nuorisotyössä on otettava huomioon eri tavoin vammaiset lapset. Kuntien järjestämän harrastustoiminnan lisäksi kuntien vammaispalveluissa tulisi kiinnittää huomiota vammaisten lasten leikki- ja harrastusmahdollisuuksiin. Kavereiden tapaaminen, leikki ja vapaa-aika ovat tärkeitä kaikenlaisille lapsille. Tänään 20.11. vietetään YK:n lasten oikeuksien päivää. Lapset nostivat aamulla Eduskunnassa lipun salkoon lasten päivän kunniaksi. Onnea, lapset! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaisuus, lapset, harrastukset |