Hyvinvointialueita ei voi säästää hengiltä

Hyvinvointialueet perustettiin Suomeen neljä vuotta sitten vastaamaan kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista sekä palo- ja pelastuspalveluista. Johtolankana oli siirtää järjestämisvastuuta kunnilta isommiksi kokonaisuuksiksi. Ja samalla yhteensovittaa palveluita ja edistää integraatiota perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. 

Uudistus on vasta alkumetreillä. Hallintoa on vähennetty, sote-organisaatioita yhdistetty ja palveluita tuotetaan itse, ostopalveluina ja palveluseteleillä. Toimintakulujen kasvu on saatu pysymään 1,5-2,7 prosentin tasolla. 

Soteuudistus on nykyisen valtiovarainministeri Riikka Purran mielestä “sysipaska” uudistus. Siltä se on valtion näkökulmasta vaikuttanutkin. Samalla on kuitenkin tunnistettava kustannusten kasvun taustalla olevat tekijät; koronavuosien hoitovelka, palkkojen harmonisointi ja väestön kasvava palveluntarve. Näistä haasteista huolimatta valtio pesee kätensä sote-vastuustaan. Suuri muutos tarvitsee jatkuvaa huoltoa, arviointia ja reagointia. On perustettu parlamentaarinen työryhmä tarkastelemaan sote-palveluiden tulevaisuutta, mutta esimerkiksi kipeästi tarvittavia muutoksia rahoituslakiin ei ole esitetty.

Hyvinvointialueiden rahoitus on vuositasolla yhteensä noin 27 miljardia euroa. Pohjois-Pohjanmaa saa tästä potista 2,1 miljardia euroa. Rahoitus jaetaan alueille erityisesti asukasmäärän ja palvelutarpeen perusteella.

Väestömäärän kehitys ja sen muutosnopeus vaikuttavat voimakkaasti sekä asukasperusteiseen että tarveperusteiseen rahoitukseen. Pohjoisessa tämä näkyy meille epäedullisesti. Etelän hyvinvointialueet käärivät suurimmat hyödyt nykyisestä rahoitusmallista. Ja maininnan arvoista on myös se, että Helsinki ei joudu perimään edes potilas- ja asiakasmaksuja menojensa kattamiseksi.  

Nykyinen hallitus lienee haluton korjaamaan hyvinvointialueiden rahoitusta myös eduskunnan nykyisten voimasuhteiden vuoksi. Eteläisen Suomen hyvinvointialueet pärjäävät nykyisessä mallissa paremmin, ja valtaosa kansanedustajista asuu näillä alueilla.

Vuodelle 2027 valtion sote- rahoitus kasvaa 343 miljoonaa euroa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut rahoituksen kasvuprosentiksi 1,4%. Se on vähemmän, kuin osaisimme odottaa. Naapuri Kainuun hyvinvointialue saa lähteä ensi vuoteen nollakasvulla. Samaan aikaan inflaation ennustetaan olevan tasolla  1,4 prosenttia ja palkkojen keskimääräinen kehitys on noin neljä prosenttia. On lähtökohtaisesti selvää, että säästöpaineet jatkuvat. Rahoituksen kasvu ei vastaa valtion rahoituksen kasvua ja suurin osa kustannusten nousuun vaikuttavista tekijöistä on sellaisia, joihin hyvinvointialueet eivät voi itse vaikuttaa. 

Kuluvan vuoden aikana Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella taloutta on sopeutettu kymmenien miljoonien eurojen edestä. On käyty tuotannollis taloudelliset yhteistoimintaneuvottelut, joiden seurauksena irtisanotaan lähes 300 työntekijää. Matkoja ja koulutuksia on karsittu, sijaisia ei palkata ja virkojen täyttökieltoja on asetettu. Jokaisella toimialueella on oma säästökuurinsa ja velvoite pysyä budjetissa.

Mutta entä jos ei enää säästetä? En minäkään halua irtisanoa ketään, lakkauttaa kuntoutusyksiköitä tai leikata omaishoitajien tukea. Haluan, että ihmiset pääsevät hoitoon ja hoivaan oikea-aikaisesti ja että ikäihmisille löytyy tarpeen mukainen hoivapaikka läheltä omaisia. Työkiireet ja paineet monen hoitoalan ammattilaisen arjessa ovat jo liian suuret. Me ollaan juustohöylätty palveluita jo moneen kertaan. Lakisääteiset palvelut on perattu ja ennaltaehkäisevät palvelutkin on vedetty tiukalle.  

Toisaalta hanskojen pudottaminen ja vaikeiden päätösten välttäminenkään eivät nekään ole vaihtoehto. Olemme nähneet useiden hyvinvointialueiden kautta, mihin arviointimenettelyt voivat johtaa: entistä kivuliaampiin päätöksiin, kun niitä tarkastellaan alueen asukkaiden näkökulmasta. Minun lääkkeeni tähän tilanteeseen on kaksitahoinen; Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on pidettävä toimintakykyisenä, jotta pystymme itse ratkomaan edessä olevia ongelmia, mutta samalla maan hallitukselta on vaadittava ripeästi muutoksia hyvinvointialueiden rahoituslakiin.

Hyvinvointialueiden ongelmia ei ratkaista sillä, että säästetään kerta toisensa jälkeen samoista palveluista. Tarvitsemme rahoitusmallin, joka tunnistaa paremmin alueiden erilaiset lähtökohdat, väestönkehityksen ja palvelutarpeen.