Kevättä ilmassa

Share |

Keskiviikko 1.2.2017



Eduskunta aloittaa kevätistuntokauden tänään. Olen valmistautunut huolella. Kunto on kohdillaan hiihdettyjen kilometrien ansiosta ja asiakirjat luettuna valmistelussa olevien asioiden puolesta.

Palautetta politiikasta on saatu niin kaupan kassajonossa kuin lukuisissa maakunnan tapahtumissa. Kaikkein kovimmat väittelyt on saanut ottaa koululaisten kanssa, kun kansanedustajana olen saanut vierailla kouluissa ja oppilaitoksissa.   

Näyttää siltä, että tässä keväässä on kaksi isoa tapahtumaa. Kuntavaalit huhtikuussa ja heti perään maan hallituksen puolivälitarkasteluriihi. Molemmat hallitsevat jo pelikenttää.

Kiivain aihe ei näytä kuntavaaleissa olevankaan sote-kysymykset, vaan uuden kunnan perustehtävät. Mitä jää maakunnallisen hallinnon rakentamisen jälkeen kuntien tehtäväksi? Nyt olisi tilausta keskittyä kehittämään kunnissa koulutusta, yrittäjyyttä, harrastus- ja vetovoimatekijöitä.

Juha Sipilän hallituksen ympärillä tuntuu olevan yksi jos toinenkin haaskalintu. Pipovalinnat, jääviyskysymykset ja jatkuva yksityisten asioiden penkominen peittävät alleen asiakysymykset. Miten saamme talouden rattaisiin lisää voimaa ja parannamme työllisyyttä? Miten lopetamme velaksi elämisen?

Uskon edelleen hallitusohjelman punaiseen lankaan. Suomi laitetaan kuntoon kilpailukykyä ja työllisyyttä parantamalla sekä tehdään uudistuksia, reformeja ja toteutetaan kärkihankkeita.

Pohjois-Pohjanmaallakin työttömyys on laskenut. Keskustelua käydään siitä, minkä hallituksen aikaansaannosta tämä on. Analyysejä on hyvä tehdä, mutta katseet tulee kohdistaa tulevaisuuteen. Sipilän hallitus tekee kaikkensa, että positiivista talous- ja työllisyyskehitystä voimistetaan edelleen.

Hallituksen sisäinen työskentelykin tarvitsee ryhtiliikkeen. Ministeri Bernerin esittelemän autoilun kulujen ja liikenneväyläyhtiön uudistuksen hyllyttäminen on esimerkki siitä, että ministeriryhmän etukäteiskeskusteluille pitää varata enemmän aikaa. Kauden puolivälissä työtahti vain kiihtyy.

Uudistusten ei pidä jumiutua muotoseikkoihin. Hallitusryhmien välillä on tähänkin mennessä ollut rakentava ilmapiiri. Oppositiosta taas ei ole kuulunut kuin kritiikkiä.

Suomijuhlii 100-vuotista historiaansa. Teemaksi on osuvasti valittu Yhdessä. Tämä teema on juuri oikea vahvistamaan meidän suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meidän tulee katsoa historiaan, nykypäivään sekä tulevaisuuteen.

Itsenäisyytemme aikana olemme selvinneet niin sodista kuin lamavuosista. Selviämme myös nykypäivän haasteista ja rakennamme Suomesta entistä paremman maan asua ja elää, kunhan pidämme mielessä juhlavuoden teeman: Yhdessä.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa ja Kalevan verkkosivuilla keskiviikkona 1.2.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini