Itämeripolitiikkaa

Share |

Keskiviikko 28.3.2012


Tänään eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu Itämeripolitiikasta. Meri on meille elintärkeä reitti kaupan, tavaroiden ja ihmisten liikkumiseen. Itämeri on myös pahasti saastunut. Ympäristötekoja tarvitaan kaikilta rantavaltiolta.

Esille nousi myös Itämeren pohjoinen ulottuvuus ja EU:n rahoitusneuvottelut. Ministeri Tuomioja rauhoitteli ja piti neuvotteluja tärkeänä. Suomen etu on saada mahdollisimman paljon rahaa pohjoisten olosuhteisiin vedoten ja tärkeään naapuruusyhteistyöhön panostaen.

Erityisen vilkasta keskustelu oli Itämeren kalapolitiikasta. Luonnonlohen määrän elvyttäminen on kaikkien tavoite. Kohtuulliset kalastukiintiöt, kansalliset rajoitukset ja kansainvälinen valvonta kiristyvät. Ympäristövaliokunnassa otimme vastikään kantaa lohen avomerikalastuksen kieltämiseen. Muuten patistin maatalousministeriä huomioimaan myös ammattikalastajien elinolojen mahdollisuuksista.

Itämerellä merenkulun turvallisuus ja päästöt ovat aina otsikoissa. Ympäristötavoitteiden edessä ei voida kuitenkaan täysin unohtaa maantieteellistä asemaamme eikä kaupankäynnin tarpeita. Parhaillaan EU:ssa neuvotellaan rikkidirektiivin tulevaisuudesta. Rikitön polttoaine, rikkipesurit ja päästöjä talteenottava teknologia ovat vasta tekeillä. Kustannukset uhkaavat kaatua yrittäjien ja varustamojen niskoihin. Tämä ei meille käy. Suomen on haettava lykkäystä direktiivin soveltamiseen ja laitettava kansallista rahaa sen toteuttamiseen.

merileiri.jpg

Kuva on Röytän edustalta, Perämeren rannalta. Jotta myös Perämeri voi hyvin, oikealla Itämeripolitiikalla on merkitystä. Rantojen rehevöityminen, levälautat ja kalasaaliiden vuotuiset vaihtelut näkyvät meidänkin vesillä. 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini