Näkemys Oulun budjetistaMaanantai 27.11.2023 Oulun kasvulle ja kehitykselle on suuret odotukset. Viidenneksi suurimman kaupungin toimintaa katsotaan suurennuslasilla. Kolmen seuraavan vuoden isot investoinnit ja kärkihankkeet pitävät pyörät pyörimässä. Odotusarvo Pohjoisen kasvun ohjelman toteutukseen valtakunnan tasolla on korkealla. Nyt pitää ruveta tapahtumaan pohjoisen investointien, liikenteen, energiahankkeiden ja huoltovarmuuden nimissä. Lisäksi meillä kaupungissa tulossa melkoisia isoja tapahtumia aina Itsenäisyyspäivä valtakunnallisesta juhlaparaatista, asuntomessuihin ja Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen. Maailman konfliktit vaikuttavat kaupunkiimme:
Eikä ulkoa tulevat talouteen vaikuttavat puhurit jätä meitä valitettavasti kylmäksi. Inflaatio nostaa erityisesti meidän investointihankkeita ja korkojen nousu mietityttää. Viimeisten vuosien aikana olemme pystyneet maksamaan lainoja takaisin, mutta nyt on suunta kääntynyt. Hyvinvointialueiden mittavat säästöt heijastuvat kaupunkilaistemme arkeen. Kysymys kuuluukin, mitä me voimme tehdä kaupunkina hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen eteen? Viimeisin suuri huoli on kohdistunut valtion suunnitelmiin kuntien valtionosuuksien leikkauksiin. Viikko sitten jouduimme lähes uuden talousarviovalmistelun eteen. VOS-leikkaus SOTE-kertoimen uudelleenlaskennan jälkeen meinasi 17 miljoonan leikkausta Oulun valtionosuuksiin. Hätäjarrutusta ei onneksi ensi vuodelle tarvittu, mutta vääntö jatkuu. Leikkaukset ovat kuitenkin luvassa 2025-2026 vuosille. Jos voi jotakin ennustaa, meillä on heti ensi vuoden alusta edessä taloustalkoot, jossa haetaan miljoonaluokan säästöjä niin käyttötaloudesta kuin investoinneista. JOS maan hallituksen kuntien valtionosuuksien leikkaukset toteutetaan täysimääräisesti. Tiedoksi, että Laesterä joukkoineen kiertää jo kuntakenttää kiivaaseen tahtiin. Oulun kaupunginhallituksessa talousarviota on valmisteltu hyvässä hengessä. Yleinen talouden tilannekuva ja tahtotila on ollut yhteinen. Nyt on Oulun aika investoida ja rakentaa. Samalla pidämme kuntapalvelut saatavilla ja laadukkaina. Verot päätettiin jo valtuustossa aikaisemmin. Ne nousevat hitusen. Tuloveroprosentin pyöristyksen vaikutus vuodessa on noin 2 milj. euroa ja maapohjan korotuksen 1,5 milj. euroa kaupungille. Vuosikate ei kata kaikkia investointeja, joten otamme lainaa. Kuten tiedämme palkkaharmonisointi vie kuluvan vuoden pahasti alijäämäiseksi, vaikka kyseisiä palkkoja maksetaan vasta seuraavien vuosien aikana. Toimintasuunnitelma lähtee kaupunkistrategian toteuttamisesta. Yritysmyönteisyys, hiilineutraalisuus, kansainvälisyys ja koulukaupunki…… näitä tulemme nostamaan voimakkaasti esille. Iloitsen hyvinvointitehtäväämme tuomista lisäpanostuksista: meille on palkattu uusia ihmisiä tekemään ennaltaehkäisevää työtä. Kehittämisen työkalupakissa meillä on MATO - maankäytön toteutusohjelma. Päivitämme juuri asumiseen, työpaikkoihin ja yrityksille kaavailtuja tontteja. Tavoitteena on täydennysrakentamisen lisäksi hankkia kaupungin omistukseen riittävä määrä maata erilaisten yritysinvestointien mahdollistamiseksi. Toinen työkalu on MAL-ohjelma, jossa linjaamme seudun kuntien kanssa muun muassa tärkeimmät liikennehankkeet. Kolmas pensseli löytyy OIA-ryhmästä. Olemme mukana koulutuslaitosten, tutkimusyksiköiden, maakuntaliiton ja isojen yritysten kanssa isoissa kehittämishankkeissa, kuten Radiopuisto, OYSTER tai vetytalouden investoinneissa. Tulevan vuoden aikana meidän työlistalle kuuluu työllisyyden TE-uudistukseen valmistautuminen. Se on SOTe-uudistuksen jälkeen suurin kuntakentän tehtäviin vaikuttava tehtävä. Työllisyyspalvelut järjestetään vuoden 2025 alusta Oulun seutua hieman isommalla alueella. Toinen valmistelussa oleva asia käydä meidän investointihankkeiden suunnittelu ja hankevalmistelu läpi. On esitetty kysymys; voidaanko rakentaa halvemmalla? Kiitän viranhaltijoita ja kaupungin työntekijöitä kuluneesta vuodesta. Kiitän myös luottamushenkilöitä rakentavasta otteesta. Pidän ilmapiiriä Oulussa innostavan, ratkaisukeskeisen ja luottamuksen arvoisena. Tästä on hyvä ottaa uusi haasteita täynnä oleva toimintavuosi vastaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu, talousarvio, Pohjoinen kasvu |
Pohjoisen alueet johtavat EU:n vihreään siirtymäänTiistai 9.5.2023 Euroopan unioni pyrkii kohti vihreämpää tulevaisuutta. Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin etsitään ratkaisuja suurten kaupunkien lisäksi myös syrjäisillä alueilla. Arktinen alue on erityisen altis ilmastokriisin vaikutuksille, sillä lämpötilat nousevat siellä jopa kolme kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Pohjoisen Euroopan harvaan asutuilla alueilla on ainutlaatuisia luonnonvaroja ja osaamista, jotka voivat nostaa ne vihreän siirtymän eturintamaan. Jopa 70 prosenttia Suomen luonnonvaroihin perustuvista uusista suurteollisuuden investoinneista kohdistuu Pohjois-Suomeen, ja yli puolet Suomen tuulivoimasta tuotetaan pohjoisessa. Pohjois-Ruotsista löydetyt harvinaiset maametallit voisivat tarjota Euroopalle tärkeitä raaka-aineita, joita tarvitaan sähköajoneuvoissa ja tuuliturbiineissa. Syrjäisillä alueilla on kaikkialla Euroopassa infrastruktuuriin, koulutukseen ja liikenteeseen liittyviä erityistarpeita mutta myös samankaltaisia haasteita, jotka edellyttävät yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja vihreän, digitaalisen ja viime kädessä kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Euroopan unionin rakennerahastot tukevat kunkin alueen ainutlaatuista potentiaalia kestävän kehityksen edistäjänä. Työntekijöiden täydennys- ja uudelleenkoulutus, jotta heillä on edellytykset työskennellä laadukkaissa työpaikoissa vihreässä ja digitaalisessa taloudessa, on olennainen osa Euroopan osaamisen teemavuotta 2023. EU:n koheesiopolitiikalla on keskeinen merkitys pyrittäessä ratkaisemaan vakavia rakenteellisia haasteita ja parantamaan kansalaisten arkea kaikkialla Euroopassa. Pohjois- ja Itä-Suomen alueet hyötyvät kuluvallakin EU:n ohjelmakaudella harvaan asutuille alueille maksettavasta erityistuesta. Yhteisillä eurooppalaisilla toimilla aikaan saatujen hyötyjen tulisi olla nykyistä paremmin kansalaisten nähtävillä. Koska jokaisella Euroopan alueella on omanlaisensa tarpeet, EU:n ilmasto- ja ympäristölainsäädännössä on otettava huomioon harvaan asuttujen alueiden erityisolosuhteet. Luonnon ennallistamiseen tai jäteveden puhdistukseen liittyvät toimenpiteet voidaan parhaiten määritellä yhdessä paikallis- ja alueviranomaisten kanssa. Ruotsi toimii tällä hetkellä EU:n neuvoston puheenjohtajavaltiona. Puheenjohtajakautensa aluksi se kutsui kaikki Euroopan komission jäsenet Kiirunaan. Huhtikuun lopussa oli Euroopan alueiden komitean jäsenten vuoro tutustua arktisen alueen olosuhteisiin. Vierailu avasi varmasti silmiä eurooppalaisten kaupunkien ja alueiden edustajille. Kokouksen päätteeksi annetussa Kiirunan julkilausumassa korostetaan, että kunnat ja alueet pystyvät toteuttamaan vihreän siirtymän ja johtamaan sitä. Niille on kuitenkin annettava tarvittavat keinot ja resurssit, ja niitä on kuultava sekä jäsenvaltioissa että EU:n tasolla. Olemme tiivistäneet pohjoisten naapurimaiden yhteistyötä Arktisten kaupunginjohtajien verkoston avulla. Haasteet, mahdollisuudet ja ratkaisut löytyvät yhteistyöllä. Mitään paikkaa ja yhtäkään ihmistä ei saa jättää oman onnensa nojaan, kun EU pyrkii kohti ilmastoneutraaliutta. Mirja Vehkaperä Euroopan alueiden komitean jäsen Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arktinen, pohjoinen kasvu, vihreä siirtymä |