Hyvää itsenäisyyspäivää!

Torstai 6.12.2018

Juhlimme tänään Suomen itsenäisyyden ajan 101-vuotista taivalta. Historiamme on monisävytteinen. Sodat, sotakorvaukset, itsenäistymisen ensi askeleet ja monet kriisit ovat pistäneet kansakuntamme tiukoille. Olemme selvinneet ehjinä ja yhtenäisinä. Näitä arvoja on syytä vaalia jatkossakin.

Olen saanut edustaa Suomea Euroopan parlamentissa pian puoli vuotta. Seuraan ja otan osaa suomalaisten arkisiin asioihin nyt Brysselistä käsin. Välimatka on antanut syvyyttä kansalliseen ajatusmaailmaan. Pidän erityisen tärkeänä, että kuulumme Euroopan unioniin ja edistämme yhdessä sovittuja globaaleja asioita. Samalla näen tarpeelliseksi korostaa meidän suomalaisten omaleimaisuutta ja yhteiskuntamme olemassaoloa. Molemmissa on voimaa!

Minulle Suomi on kotimaa, jossa jokainen saa mahdollisuuden toteuttaa unelmia. Maa, jossa jokaisesta pidetään huolta. Maa, jonka ympäristö ja luonto ovat korvaamattoman rikkaat. Suomi koetaan maailmalla esimerkillisenä ja vastuuntuntoisena kumppanina. Sellaisessa maassa me asumme.

Saamme  osallistua itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Tämän vuoden teemana on yhteinen ympäristömme. Kierrätys, lähiruoka, Suomen metsät ja oikeat ympäristöteot näkyvät ja kuuluvat varmasti kotivastaanottimien kautta.

Rauhaisaa itsenäisyyspäivää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyys, Suomi, 101-vuotta

Suomi 100

Tiistai 5.12.2017 klo 10.09

Tämä on ollut hieno matka. Suomen itsenäisyyden 100- vuoden juhlavuotta on juhlistettu riemukkaasti koko vuosi. On ollut kyläjuhlia, urheilukilpailuja, kokouksia, neulottu villasukkia ja valittu kansallisruuaksi ruisleipä. Yksi mieleenpainuvin juhlateko oli kolmen kunnan Suomussalmen, Taivalkosken ja Kuusamon alueelle perustettu Hossan kansallispuisto. Avajaiset luonnon keskellä ruokailuineen muistutti maamme luonnon kauneudesta.

”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.”

Uskon, että lähes jokainen suomalainen on saanut kokea ripauksen juhlahumusta. Viikonvaihteessa pidettiin usealla koululla itsenäisyyspäivää. Opettajat olivat pukeutuneet kansallispukuihin ja oppilaiden esitykset olivat liikuttavia. Musiikki, näytelmät ja esitykset olivat ripaus mennyttä, mutta katse tiukasti tulevaisuudessa. On tärkeä kunnioittaa sotiemme veteraaneja, tuntea maamme historia ja olla ylpeä juuristamme.

”Kotimaa kun taakse jäi. Mietin hiljaa mielessäin. Mitä siitä kertoisin? Kysyjille vastaisin. Kertoisinko köyhyyden? Laudat eessä ovien, tai sen kaiken rikkauden...”

Oulu sai isännöidä valtakunnallisen Suomi-100 tilaisuuden viime lauantaina. Oulu-halli oli kauniissa juhla-asussa, konsertti yllättävä erilaisin ohjelmanumeroineen ja juhlaväki iloisella tuulella. Pääministeri sekä presidentti puolisoineen kunnioittivat läsnäolollaan juhlaa. Erityinen hatunnosto juhlan taiteelliselle toteutukselle. Oli nykytanssia, klassikkolauluja ja ihanat tanhuesitykset pikkupirpanoiden tähdittämänä.

Kun lasten kuoro kajautti Finlandian, ei salissa ollut kuivaa silmää.
”Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa
Yön uhka karkoitettu on jo pois
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
Kuin itse taivahan kansi sois
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa”

Eduskunta otti vastaan Nuorten uuden itsenäisyysjulistuksen. Se on 100Visio. Kuopion lyseon lukion oppilaat kuvasivat osuvasti mitä Suomi ja maailma tänä päivänä on:

"Rauhallinen ja hyvinvoiva maailma on edellytys rauhalliselle ja hyvinvoivalle Suomelle. Ainoastaan maailmalle avoimena Suomi voi menestyä tulevaisuudessa. Koska perusasiat ovat maassamme jo nyt erinomaisesti, on meidän autettava ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin. Suomen pitää näyttää maailmalle mallia tasa-arvossa, demokratiassa ja onnellisuudessa."

Tässä yhä kansainvälistyvässä maailmassa korostuvat Suomen vahvuudet. Täällä on turvallista, meillä on ehyt yhteiskuntarakenne, demokratia, tasa-arvo, puhdas luonto, koulutusmahdollisuudet kaikille, sosiaaliturva ja peruspalvelut. Tulevaisuus on meistä kiinni. Yhdessä pystymme tekemään, osallistumaan, välittämään ja luomaan Suomen, jossa kaikki ovat mukana. Jokainen on tärkeä. Yhdessä.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ JA ROHKEUTTA TULEVIIN VUOSIIN!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyys, Suomi100, itsenäisyyspäivä, juhlavuosi