Tulvavahinkojen täysimääräisistä korvauksista huolehdittava

Torstai 16.8.2012

Teimme tänään Oulun ja Kainuun alueen keskustalaisten kansanedustajien kanssa yhteisen kannanoton tulvavahinkojen korvauksista. Satomenetykset erityisesti meillä Pohjois-Pohjanmaalla ovat olleet mittavia tulvien vuoksi. Maa- ja metsätalousministeri Koskinenkin on tilanteeseen tutustuttuaan luvannut valtion huolehtivan satovahinkojen korvaamisesta, ja sitähän voimassa oleva lainsäädäntö myös edellyttää.  


Toivon nyt hartaasti että ministeri Koskinen huolehtii siitä, että korvauksiin paitsi osoitetaan niihin tarvittavat varat, ne myös maksetaan nopeasti ja täysimääräisinä. Jos tätä ei tehdä, tulvavahingoista kärsineet viljelijät joutuvat kestämättömään tilanteeseen. Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että korvauksiin käytettäviä varoja ei leikata muualta maatalouden rahoituksesta. Poikkeukselliset vahingot vaativat poikkeukselliset korvaukset, tämä ei saa olla pois maatalouden muusta tuesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulva, korvaukset, Pohjois-Pohjanmaa, Keskusta