Vaalikentillä byrokratia saa täystyrmäyksen

Share |

Perjantai 16.5.2014 klo 18.28


Vaalityön viimeinen viikko käynnistyy pian. Paljon on jo ehditty ihmisten kanssa puhua ympäri Suomen. Yksi viesti vaalitilaisuuksissa on noussut yli muiden: turhat direktiivit ärsyttävät. Ihmiset ovat kyllästyneitä tiukkaan sääntelyyn, erilaiseen valvontaan eri jäsenmaissa ja pikkuasioiden viilaamiseen.

Älyttömät kurkkudirektiivit vievät EU:lta uskottavuutta sen tärkeämmissä tehtävissä. Keskusta on vaatinut byrokratian purkutalkoita Euroopan unioniin.

EU:n tulee keskittyä ainoastaan ydintehtävistään säätämiseen: rauha, toimivat sisämarkkinat ja vapaa liikkuvuus. Myös globaaleissa kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen ja veroparatiisien torjunnassa, EU on vahvempi kuin jäsenmaat erikseen.

Päätöksenteon hidas luisuminen Brysseliin asiassa kuin asiassa on estettävä. Päätökset ovat sitä avoimempia mitä lähempänä ihmistä ne tehdään. Esimerkiksi metsäpolitiikkaan, petopolitiikkaan, koulutuspolitiikkaan sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaan emme tarvitse sitovaa EU-tason lainsäädäntöä.

Vielä on virtaa viedä viestiäni eteenpäin vaalitilaisuuksissa: pohjoisuus, työ ja perhe!

vaalibussi_huhti_2014.jpg

Avainsanat: EU, Euroopan unioni, Suomi, byrokratia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini