Uusi lastensairaala

Share |

Perjantai 7.3.2014


Kansalaiskeräys uuden lastensairaalan rakentamiseksi on saanut ihmiset, yritykset ja yhteisöt lahjoittamaan ennätysmääriä. Suomalaiset ovat lahjoittaneet jo jopa yli 21 miljoonaa euroa tähän tärkeään hankkeeseen.

Itse olen osallistuntu talkoisiin viime perjantaina Pudasjärvellä järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa sekä tiistaina Helsingissä Loihdi linna lapselle -lumilinnanrakennustempauksessa. Molemmista tilaisuuksista jäi hyvä mieli. Paljon vapaaehtoisia on saatu liikkeelle ja auttamista on monenlaista.

Hienoa, että ihmiset ovat ottaneet tämän projektin omakseen. MUTTA. On se ihmeellistä, että näin merkittävään hankkeeseen ei löydy julkista rahoitusta? Ymmärrän kyllä valtiontalouden vaikean tilanteen, mutta voiko todella olla niin, että kaikista maailman asioista sairaille lapsille me päättäjät emme löydä euroja?

Miten mahtaa olla muiden lasten talojen ja palveluiden tilanne ympäri Suomen? Lasten asia on selkeästi suomalaisille tärkeä. Myös valtiovallan pitäisi tämä huomioida.

loihdi_linna_lapselle_valmis.jpg

Päättäjien joukkuuen teos "Syli" Loihdi linna lapselle -tapahtumassa Helsingissä ti 4.3.

 

Avainsanat: lastensairaala


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini