Viikon poimitut

Share |

Sunnuntai 13.10.2013


Sunnuntai ja vapaapäivä. Aikaa lukea aamun lehdet rauhassa, keittää puuro ja pukea ulkoilukamppeet päälle piha-askareisiin. Takana on tunteikas viikko politiikan saralta. Myllytullin ammattiopiston puukotustapaus järkytti. Ministeri Hautalan eroaminen tehtävästään oli väistämätön. Lähtö tavoittelemaan europarlamentaarikon paikkaa syntyi pitkän harkinnan jälkeen. 

Kalevan juttutuvassa vedottiin heti koulupuukotuksen jälkeen teräaseiden kieltämistä, lakien muutostarpeita ja päättäjien vastuuta tapahtuneesta. Herätys! Mikään laki ei valitettavasti estä vastaavia tapahtumia. Ainoa oikea puuttuminen tapahtuneeseen on meidän kaikkien yhteinen reagointi nuorten asenteisiin, ongelmiin ja mielenterveyden tilaan. Vanhempien, koulutuksen ammattilaisten ja sosiaalityöntekijöiden saumatonta yhteistyötä tulee tiivistää. Ongelmiin pitää puuttua mahdollisimman varhain. Nyt uhrien, heidän läheisten, koulun oppilaiden ja henkilökunnan pitää saada meidän kaikkien tuki selvitä arjessa luottavaisin mielin eteenpäin.

Tapaus Hautala. Ministeri on toistuvasti ollut hallituksessa törmäyskurrsilla niin kehitysyhteistyöasioissa kuin erityisesti valtion omistaohjauksesta. Viikko sitten hän törmäsi lopullisesti Arktiseen jäävuoreen. Vastustamalla suomalaisen osaamisen hyödyntämistä Jäämerellä, ministeri sahaa yhtä maamme suurinta kasvumahdollisuutta. Luonnonsuojelu, jäänmurto ja kylmäosaaminen eivät ole vastustajia keskenään. Sen sijaan veljeily aktivistyryhmien kanssa ei ole valtiomiesmäistä toimintaa.

Tein perjantaina päätöksen asettautua ehdolle Euroopan parlamenttiin. Sain vankan tuen asialle Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen väeltä. Kuuden vuoden eduskuntakokemuksella voin todeta, että Euroopan unioni on tullut entistä lähemmäksi meitä kaikkia. Brysselissä päätetään ja sieltä esitetään satoja asetuksia sekä direktiivejä kansalliseen lainsäädäntöön. Parasta suomalaisten edunvalvontaa on se, että asioihin vaikutetaan hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa. Suomi on pieni maa muiden unionin maiden joukossa. Sijainti Euroopan laidalla, pitkät maantieteelliset etäisyydet, harva asutus ja kylmä talvi on otettava yhteisessä päätöksenteossa huomioon. Tähän työhön olen valmis.


Kommentit

14.5.2014 10.47  Kaikki olisi ollut estettävissä jos HALUA on

Koulupuukotukseen liittyen. Ongelmaan on kyllä puututtu jo vuonna 2012 vanhempien ja opettajien puolesta. 2013 alussa myös lastensuojelu. Kaikki he näkivät oireet mutta eivät osanneet diagnosoida sairautta. Se paikka, jossa APUA olisi pitänyt saada ei reagoinut mitenkään, nimittäin nuorten mielenterveys puoli. Pitäisikö sinne LISÄTÄ resursseja niin että oireilevat potilaat saisivat oikeaa hoitoa tai pääsisivät osastolle tutkimusjaksolle?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini