Hyvää kansallista veteraanipäivää!Lauantai 27.4.2013 klo 6.00 Tänään vietetään kansallista veteraanipäivää. Kunnat ympäri Suomen järjestävät tilaisuuksia sotaveteraaneille. Sotaveteraaneja on tällä hetkellä yhteensä 39 000, joista noin 5 000 on sotainvalideja. Heidän keski-ikänsä on jo lähes 90 vuotta. Useimpien toimintakyky on heikentynyt ikääntymisestä johtuvien sairauksien takia. Kokoaikaisessa laitoshoidossa on yli 10 prosenttia sotainvalideista. Eduskunta hyväksyi viime itsenäisyyspäivän aattona pidetyssä juhlaistunnossa lain sotilasvammalain kuudennen pykälän muuttamisesta. Vuoden 2013 alusta voimaan tullut laki laajensi laitoshoidon korvaukseen oikeutettujen sotainvalidien joukkoa. Jo 20 prosentin haitta-asteella sotainvalidien pysyvä laitoshoito korvataan valtion toimesta. Lainmuutos parantaa sotainvalidien mahdollisuuksia saada yksilöllisen tarpeen mukaista hoitoa ja helpottaa sotainvalidien ja heidän puolisoidensa taloudellista asemaa. Lainmuutokseen johtanut lakialoite oli kaikkien eduskuntaryhmien yhteinen tahto. Hienoa, että tästä asiasta eduskunta on yksimielinen. Sotiemme veteraanit ansaitsevat tämän sukupolven huolenpidon arvokkaaseen loppuun saakka. Tänä vuonna kansallisen veteraanipäivän teemana on ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”. Toivon, että veteraanipäivänä myös suomalaiset nuoret pohtisivat, millaisia etuja ja vapauksia vapaassa Suomessa kasvaminen on heille suonut. Tästä on meidän kaikkien kiitettävä niin sotiemme veteraaneja kuin vahvana pysynyttä kotirintamaa. |

