Maakunnat ovat demokratiaaTiistai 5.3.2013 Eduskunta keskustelee tänään aluehallintouudistuksen selonteosta. Kyseessä on Vanhasen hallituksien aikana toteutettu uudistus, jossa maakuntien roolia päätöksenteossa vahvistettiin. Aiempaa työtä on hyvä arvioida, etenkin kun Kataisen hallitus on pistänyt pakan uudelleen sekaisin. Kunta- ja maakuntakentällä riittää haasteita. Siksi maakuntien ja valtion aluehallinnon aluejakoja pitäisi yhtenäistää maakuntajaon pohjalta. Maakuntien tulisi olla vastuussa aluekehityksestä - maakuntien liitot ja maakuntavaltuustot kun perustuvat paikalliseen kansanvaltaan, eivätkä valtiovallan saneluun. Maakuntien liitoilla on usein myös edellytykset kustannustehokkaampaan työhön valtioon verrattuna. Maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelu ja toteutus vaativat laajempaa pohjaa kuin vahva peruskunta - maakuntia ei voi lakkauttaa kuntakokoja kasvattamalla. Asema- ja yleiskaavoitus tulee jättää kunnille. Myös monilla muilla sektoreilla voi olla tarvetta maakunnallisille leveämmille hartioille. Esim. elinkeino- ja työllisyys-, maahanmuutto-, EU-, energia-, ympäristö-, luonnonvarapolitiikat. Olennaista tässäkin on, että päätöksenteko pohjautuu kuntalaisten itsehallintoon. Maakunnat ovat luonnollisia yhteistoiminnan yksiköitä. Maakuntien liitoista pitäisi muokata aluekehitys- ja suunnitteluorganisaatioita, jotka vastaisivat myös ylikunnallisista peruspalvelurakenteiden suunnittelusta ja päätöksenteosta omalla alueellaan. Tähän rakenteeseen on sovitettava valtion aluehallinto. Suomessa on selkeä tilaus kolmiportaiselle hallinnolle: kunta, maakunta, valtio. Kannatan suoraa kansanvaltaa. Päättäjät maakuntatasolle on jatkossa valittava maakuntavaaleilla. Keskustaa syytetään julkisuudessa usein ”hallintohimmeleiden” luomisesta. Todellisuudessa Keskustan aate perustuu ihmisiin ja ihmisyyteen. Kaikki uudistukset pitäisi tehdä ihmisiä, ei hallintoa varten. Myös hallintouudistuksessa ihmisten täytyy olla tärkeämpiä kuin kaavioiden ja organisaatiokarttojen. Maakuntia vahvistamalla valta pysyy paikallisilla ihmisillä.
Vuoden kylä Kuusaa-Jokela palkittiin Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntapäivillä marraskuussa 2012
|


