Me nettomaksajatMaanantai 11.2.2013 No, niin.... Saatiinhan se Euroopan unionin budjetti kasaan melkoisen näytelmän jälkeen. Päämiesten käsittelyssä EU:n budjettia leikataan ensimmäisen kerran ja höyläykset osuvat myös Suomen saamisiin. Laiha lohtu. Täysi epäonnistuminen. Näillä mennään.... Kritiikittä ei pääministeri ja hallitus neuvottelutuloksesta selviä. Suomesta on tulossa unionin aluepolitiikan suuri maksaja. Saamme enää vuosina 2014-2020 runsaat 1,3 miljardia euroa. Edellisen ohjelmakauden alue- ja rakennerahat olivat vielä 1,7 miljardia euroa. Harvan asutuksen bonukset tippuvat ja kotimaan jakoperusteistakin on ilmiriita. Ei mennyt maatalousrahoitusten neuvotteluissakaan yhtään paremmin. Suomalaisille viljelijöille seuraa jopa viiden prosentin tulonmenetys, tilanteessa jossa maataloutemme kannattavuus on muutoinkin erittäin heikko. Ei neuvoteltu Suomelle maksupalautuksia. Ja kuinka paljon meidän nettomaksuosuus oikein on? Mikähän meidän puhevalta on nykyisin Brysselin pöydissä? Kotimaassa on alkanut armoton lobbaus maatalous- ja aluekehittämisrahoista. Niukentuneista varoista taistellaan joka puolella. Meillä Itä- ja Pohjois-Suomessa on konsepti selvä: se joka rahat Brysselistä tienaa saa ne myös käyttöönsä. Erityisesti alue- ja rakennerahat on suurimmalta osin tarkoitettu harvan asutuksen aluielle. |

