Mirjan blogi Kalevassa: Vihreä vallankumous tyssäsi kivihiiliseinään

29.10.2013

Vihreän ympäristöministerin vihreä vallankumous ei ota toimiakseen. Kataisen hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka sen sijaan tuottaa tulosta. Kivihiilen kulutus on kasvanut rajusti viime vuoteen verrattuna.  Tilastokeskuksen mukaan kivihiilen kulutus tammi-syyskuussa 2013 on kasvanut jopa 47 prosenttia.

Kivihiilen maailmanmarkkinahinnan lasku on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Miten reagoi hallitus? Vaikeuttamalla kivihiilen kotimaisen vaihtoehdon, turpeen ja puuhakkeen, tuotantoa.

Vuoden vaihteessa voimaan astuivat sekä turpeen veronkiristykset että puuhakkeen tuen alennukset. Samaan aikaan kivihiilen hinta on painunut alemmas. Tällä yhdistelmällä on saatu aikaan tuhoisa lopputulos Suomen ympäristön ja suomalaisen uusiutuvan energian kannalta.

Keskustan vaihtoehto on 50-50-50 vuoteen 2030 mennessä: yli 50 prosenttia Suomen energiasta uusiutuvia, energiaomavaraisuuden nosto yli 50 prosenttiin  ja 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Keskusta on esittänyt turpeen veron alentamista, puun muuttuvahintaisen tuen korottamista ja kivihiilen verotuksen kiristämistä. Uusien turvesoiden luvitukseen pitäisi saada jotain tolkkua. Myös Oulun voimaloissa on jouduttu turpeen ja puuhakkeen sijaan polttamaan kivihiiltä, koska turpeen tuotantoa on vaikeutettu valtion toimesta.

Keskusta haluaa Suomen tosissaan siirtyvän fossiilitaloudesta biotalouteen. Fossiilinen tuontienergia on korvattava kotimaisella uusiutuvalla energialla. Työpaikat syntyvät Suomeen ja energiaomavaraisuutemme sekä vaihtotaseemme paranevat. Samalla hillitsemme ilmastonmuutosta.

Kirjoitus on julkaistu myös Kalevan Pohjoisen ääni -blogissa 29.10.2013

02.06.2021Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026
28.05.2021Oulu opiskelukaupungiksi!
24.05.2021Valtuustoaloite Virpiniemen edistämiseksi
11.05.2021Lasten ja nuorten päätöksiä
26.04.2021 12:00Yliopiston keskuskampussuunnitelma Raksilaan
21.03.2021Oulun seudun yhteistyöllä eteenpäin
02.03.2021Euroviisuedustajat Oulusta
02.03.2021Oulussa harppaus kohti kansallispuistoa
18.02.2021Oulun kaupungin tulevaisuusseminaarin antia: Yksi Oulu - Yksi tulevaisuus - Monta reittiä
22.01.2021Lähimatkailu hittituotteeksi

Siirry arkistoon »