Välitilinpäätös

Share |

Torstai 25.5.2023


(Kirjoitus on julkaistu 25.5.2023 Rantapohjassa)

Kuluva kuntavaalikausi on pian puolessavälissä. On aika summata menneitä ja katsoa tulevaisuuteen.  Oulu ja Oulunseutu ovat kasvaneet asukasmäärältään hallitusti. Uusia asuinalueita on avattu siten, että kuntapalvelut ovat pysyneet mukana. Ja suuntaus on suosia täydennysrakentamista jatkossa. Olemme investoineet uusia kouluja ja varhaiskasvatusrakennuksia, remontoineet vanhaa ja onpa purettukkin elinkaarensa ehtoopuolella olevaa infraa.

Vuosiin on mahtunut haasteita. Korona-pandemia pakotti meidät sopeuttamaan toimintaamme terveys edellä. Selvisimme yllättävän ketterästi koulujen sulut, palveluiden ja liikkumisen rajoituksien ja elinkeinoelämän sääntelyn osalta. Opiksi ja pysyväksi jäljiksi jäi varautuminen sekä viranomaisten paikallinen yhteistyö. 

Muita isoja muuttujia ovat olleet Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa kohtaan, inflaation vaikutukset sekä sosiaali- ja terveysuudistus. Uudistuksen myötä lähes puolet kaupungin henkilökunnasta ja budjetista siirtyi hyvinvointialueelle vuoden alusta. Jatkamme Pohteen kanssa tiivistä yhteistyötä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Parhaillaan mitoitetaan lähellä olevien terveyspalveluiden saatavuutta.

Oulun imago ja brändi ei elä itsestään. Sen eteen on tehtävä töitä. Kaupungin puolella se tarkoittaa yhdessä tehdyn kaupunkistrategian toteuttamista. Linjasimme, että Oulu on vuonna 2030 Suomen yritysmyönteisin kansainvälinen kasvukeskus. Lisäksi teemme kulttuuri-ilmastonmuutoksen ja olemme hiilineutraali kaupunki vuoteen 2035 mennessä. Kaikissa näissä tavoitteissa tarvitsemme onnistuakseen mukaan niin kuntalaiset, kaupungin työntekijät kuin alueen yrittäjät. 

Kirjoitimme yhdessä pohjoisen toimijoiden kanssa Pohjoisen kasvun ohjelman. Ohjelma syntyi tarpeesta nostaa mahdollisuuksia, osaamista, luonnonvaroja ja alueen ihmisiä esille koko Suomen voimavaroja vahvistamaan. Venäjän hyökkäyssodan jälkeen myös turvallisuus, Nato-yhteistyö ja huoltovarmuus nousivat aivan omalle agendalleen. Odotusarvo on, että Säätytalon hallitusneuvotteluissa kasvuohjelma saa lihaa luiden ympärille. Katseet on käännettävä pohjoiseen.

Odotusarvo Oulun ja seudun menestymiseen ovat korkealla. Hyvä kuntatalouden tila antaa meille mahdollisuuden investoida elinvoimahankkeisiin. Lähivuosina näemme aseman seudulle nousevan matkakeskuksen, radanvarteen monitoimiareenan, asuntomessualueen uudiskohteineen sekä useiden virkistysalueiden kehityksen. Myös kylien kehittäminen luo viihtyisyyttä ja vetovoimaa monipuolisilla asumisen ja palveluiden mahdollisuuksilla. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini