Hallituspuolueet solmussaKeskiviikko 24.10.2012 Hallituspuolueet ovat kykenemättömiä tuomaan esitystä kuntalaisten kaikkein tärkeimmästä sosiaali- ja terveyspalveluista omaa esitystään. Niin kuntauudistus kuin terveyspalveluiden järjestämismalli aijottiin tuoda eduskuntaan HYVISSÄ AJOIN ENNEN VAALEJA. Mitään ei kuulu eikä näy. Yli miljoona suomalaista on käynyt äänestämässä ilman todellista tietoa oman kuntansa tai palveluidensa tulevaisuudesta. Ministerit ja kaikki kuusi hallituspuoluetta ovat liputtaneet jättikuntien puolesta ja palveluiden keskittämisestä. Mitä tapahtuu maakunnassa? Niin Kokoomuksen kuin SDP:n ehdokkaat ajavat paikallisesti aivan omilla rattailla. Ministeri Kyllösen Suomussalmikin häviää pian kuntakartalta. Äänestäjillä on oikeus tuntea ja tietää puolueiden näkemykset terveydenhuollon järjestämisestä. Me Keskustassa olemme oman vaihtoehtomme esittäneet. Se lienee ainoa esitys, josta keskustellaan. Ei perussuomalaisiltakaan mitään yhteistä linjaa irti saa. Me haluamme, että ihmiset saavat hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Keskusta haluaa poistaa rajat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä. Lähipalvelut järjestetään kotikunnissa lähellä, kuten terveyskeskuksessa ja laajemmat palvelut on koottu maakuntatasolle. Kyse ei ole uudesta hallintohimmelistä, vaan nykyisten olemassa olevien rakenteiden yhdistämisestä. Hallituksessa on pahasti johtajuus hukassa. Pääministeri Katainen on itse sanonut johtavansa kuntauudistusta ja luvannut esityksiä eduskuntaan. Kuinka kauan Suomi kestää hallituksen kyvyttömyyttä ratkaista yhteiskunnan tärkeitä asioita? Suomen Keskusta ei päivääkään. Siksi välikysymyskeskustelu hallituksen linjasta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi eduskunnassa tänään iltapäivällä.
|


