Tästä on kunnallisvaaleissa kyseMaanantai 15.10.2012 Parasta kotikunnassani ovat viihtyisä asumisympäristö, hyvät kulkuyhteydet ja peruspalvelut. Mitä sitä vielä tarvitsee? On elintarvikekauppoja ja erikoisliikkeitä. Kylillä voi pyörähtää pyörällä kirjastossa tai uimahallissa.Näin toivon asioiden olevan myös jatkossa. Lääkäriin on päästävä ja peruskoulun sijaittava mahdollisimman lähellä. Perheillä tulee olla mahdollisuus valita lasten hoitomuotoja arjen tilanteen mukaan. Niin lasten kuin vanhustenkin paras paikka on oma koti, jonne tarvitaan lisää kotipalveluita. Tässä arvopohjaani ponnisteluissa Oulun kaupungin valtuustoon. Kunnallisvaalikentällä kysellään palveluiden perään. Säilyykö terveyskeskus, koulu tai kauppa omalla kylällä? Jos se Suomen Keskustasta on kiinni, niin taistelemme taatusti keskittämistä vastaan pitäen tulevan Oulunkin reuna-alueet elinvoimaisina. Asia ei tunnu liikuttavan maan hallitusta. Kunta- ja palvelurakennehanke on levällään kuin jokisen eväät. Meidän piti saada HYVISSÄ AJOIN ENNEN KUNTAVAALEJA hallituksen esitys siitä, miten meille kaikille tärkeät sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään tulevaisuudessa. Ei ole esitystä kuulunut eikä näkynyt. Ainoa ulos tuotu paperi on vahvan peruskunnan kriteeristö ja karttaharjoitus 70 Suomen kunnasta. On siellä hallituksessa osattu tehdä ensi vuodella miljoonien leikkaukset kuntien valtionosuuksiin. Raha on pois suoraan kuntalaisten perustarpeista. Sivusta tätä sekoilua ei ole voinut vain seurata. Siksi me keskustalaiset olemme esittäneet ratkaisuksi mallin, jossa peruspalveluiden tehtävät on tulevaisuudessa jaettu kotikuntien ja maakuntien harteille. Kuntien rajoilla ja määrällä ei ole merkitystä. Tärkeintä ovat kotikunnan lähipalvelut, kuten opetus, päivähoito, terveys- ja vanhuspalvelut, kultuuri- ja liikuntaharrastusmahollisuudet. Maakuntatasolla otetaan koppi kuntien raskaimman palvelun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluista ja kuluista. Kun muiden vaihtoehtoja ei kuulunut, päätettiin pistää hallitus pakon eteen ja keskustelemaan Keskustan tekemän välikysymyksen myötä asiasta. Hallitus vastannee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistavoista reippaan viikon kuluttua. Vaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Ollaan erikoisissa asemissa.
|

