Välikysymystä ikäihmisten hoivastaTiistai 25.9.2012 Me Keskustan eduskuntaryhmän jäsenet teimme välikysymyksen vanhusten hyvästä hoidosta. Miksi? Olemme huolissamme ikäihmisten palveluista tulevaisuudessa. Tiedämme, että väestö vanhenee, huoltosuhde heikkenee ja elämme yhä pidempään. Hallituksen lanseeraama vanhuspalvelulaki ajoi karille jo budjettiriihessä. Rahaa vanhusten hyvään hoitoon ei ole tulossa lisää. Peruspalveluministeri heilutti 10 miljoonan euron rahatukkoa istuntosalin keskustelussa omaishoitoon. Toinen käsi antaa ja toinen ottaa. Hallitus leikkaa 3,4 miljardia euroa kuntien valtionosuuksista. Niillä olisi saanut lisää ihmisiä hoivapalveluihin ja vähän muallekin. Välikysymyskeskustelu oli tarpeen nostaa arvokeskustelua vanhusten hoidosta. Minä haluan edistää ihmisten asumista ja elämistä kotona niin pitkään, kuin se vain on mahdollista. Siksi tarvitaan lisää resursseja kotiin vietäville palveluille. Yhdeksän kymmenestä ikäihmisestä elää muualla kuin laitosmaisissa olosuhteissa. Palveluasuminen, perhehoito, koti tai laitoshoito ovat kaikki vaihtoehtoisia tapoja järjestää vanhuspalveluita. Riippuen ikäihmisen kunnosta ja hoidon tarpeesta. Esitimme meille tärkeän ehdotuksen omaishoidon kehittämiseen. ensinnäkin omaishoidon tuki on siirrettävä tasavertaisuuden nimissä Kelalle maksettavaksi ja tuki tulee olla verovapaata. Siirto on toteutettava samanaikaisesti vanhuspalvelulain kanssa. Ministeri on aikonut työryhmän avulla selvittää asiaa..... jäänee sille tielle. Ikäihmisten hyvä hoiva vaatii tekeviä ihmisiä. Niitä odotamme niin koti- kuin laitospalveluihin. |

