Olen seurannut eduskunnan talousarviokeskustelua Kanadasta käsin. Oppositio on päässyt esittämään oman vaihtoehdon, mutta valitettavasti keskustan sanomaa ei ole haluttu kuunnella.
Hallitus on puhunut paljon velkaantumisen pysäyttämisestä. Kuitenkin istuva hallitus ottaa seitsemän miljardia euroa lisää velkaa. Hallitus ei myöskään elä ajassa, eikä ota huomioon tämänhetkisiä ennusteita maailmantaloudesta. Eduskunnalle tarjottu budjettiesitys vuodelle 2013 on rakennettu liian optimistisille oletuksille Suomen talouden kehityksestä. Talouskasvu uhkaa jäädä lähelle nollaa.
Velkoja ei saada maksetuksi, jos suomalaiset eivät saa lisää töitä. Viime aikoina olemme saaneet kuulla vain ikäviä uutisia uusista irtisanomisista. Hallituksen budjettiesityksestä ei irtoa konkreettisia työllistämistoimia. Keskusta esittää investointeja uusiutuvaan energiaan, biotalouteen, puunjalostukseen, ruoantuotantoon, kaivannaismineraaleihin, matkailuun ja arktisen alueen investointeihin. Nämä ovat tulevaisuuden toimialoja, jotka tuovat Suomelle uutta talouskasvua ja tuloja. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla meillä löytyy paljon osaamista näillä aloilla.
Erityisesti nuoret on saatava töihin. Nuoria työttömiä on Suomessa yli 40 000. Suomalaiset nuoret syrjäytyvät helpommin kuin nuoret muissa Pohjoismaissa. Oulun seudulla on Suomen suurin nuorisotyöttömyys, mutta opetuksen aloituspaikkoja on karsittu tästä huolimatta.
Nuorten syrjäytymisen takana on monia syitä. Uskon, että eräs niistä on suomalaisten peruskoulujen välillä kasvaneet erot. Suomalaisen peruskoulutuksen merkittävä vahvuus on ollut tasa-arvoinen opetus ympäri Suomen. Alueellisesti eriarvoistuvassa Suomessa väestö on jakautunut koulutustason mukaan erilaisille alueille. Koulutuksen periytyvyys on jälleen Suomessa kääntynyt nousuun. Kouluttamattomien vanhempien lapsia ei saada innostumaan korkeakoulutuksesta muuta kuin laadukkaalla perusopetuksella.
Sähköisen median välityksellä täällä rapakon takana eduskunnan budjettikeskustelu näyttää tunkkaiselta. Taloustaantuman aikana pitää osata nähdä kauemmas tulevaisuuteen kuin vain vaalikauden mittaisesti. Pienen Suomen on pakko satsata vientiin. Missä me olemme parhaita? Ainakin Kanadassa on valtavat markkinat kaivos- ja metsäosaamiselle, laivanrakentamiselle ja jäänmurrolle. Täälläkin janotaan ict-sovelluksia terveydenhoidossa ja hallinnossa.