Valtuustoaloite Virpiniemen edistämiseksi

24.05.2021

Virpiniemeä kehitettävä matkailun ja liikunnan keskuksena

 

Oulussa sijaitsee ainutlaatuinen matkailun ja liikunnan keskus Virpiniemi. Alueella on paljon eri toimintoja matkailuun, liikuntaan ja vapaa- ajan harrasteisiin liittyen. Esimerkiksi entisen Virpiniemen liikuntaopiston toimintoja jalkapallokenttineen, golfkenttä, karavaanialue, frisbeegolf- rata, hiihtoladut jne.Virpiniemessä on myös runsaasti vapaa- ajan asutusta ja tavoitteena on myös vakinaisen asumisen mahdollistaminen sitä haluaville.

Kuitenkin alueen kokonaispotentiaali on vielä pääosin hyödyntämättä.

 

Oulun tulee ryhtyä kehittämään alueesta pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella työllä alue, joka luo matkailun, liikunnan ja vapaa- ajan toimintoihin liittyvää uutta elinvoimaa.

Kehittämis- ja yhteistyöhön on sitoutettava jo alueella olevat toimijat ja yhteisöt.

Alueella jo olevia rakenteita ja palveluita edelleen kehittämällä luodaan hyvät lähtökohdat, joiden avulla luodaan tulevaisuuden elinvoimainen ja kehittyvä merellinen Virpiniemi.

 

Kehittämistyössä voidaan myös hyödyntää jo aiemmin tehtyjä selvityksiä.

 

Oulussa, valtuuston kokouksessa 24.5.2021

 

Keskustan valtuustoryhmä

 

 

02.06.2021Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026
28.05.2021Oulu opiskelukaupungiksi!
24.05.2021Valtuustoaloite Virpiniemen edistämiseksi
11.05.2021Lasten ja nuorten päätöksiä
26.04.2021 12:00Yliopiston keskuskampussuunnitelma Raksilaan
21.03.2021Oulun seudun yhteistyöllä eteenpäin
02.03.2021Euroviisuedustajat Oulusta
02.03.2021Oulussa harppaus kohti kansallispuistoa
18.02.2021Oulun kaupungin tulevaisuusseminaarin antia: Yksi Oulu - Yksi tulevaisuus - Monta reittiä
22.01.2021Lähimatkailu hittituotteeksi

Siirry arkistoon »