Suomenmaa: Pakotteiden laajeneminen energiasektorille haitallista Suomelle ja EU:lle

24.05.2019

Yhdysvaltojen hallinto uhkaa uusilla pakotteilla tahoja, jotka ovat mukana Venäjän ja Saksan välisessä Nord Stream 2-kaasuputkessa. Putkea lasketaan parhaillaan Itämereen.

- Pakotteiden laajeneminen energiasektorille olisi haitallista Suomen energiahuollolle sekä natisuttaisi EU:n yhtenäisenä pysynyttä linjaa Venäjä-suhteissa, sanoo europarlamentaarikko, Venäjä-valtuuskunnassa istunut Mirja Vehkaperä.

EU ja Venäjä ajautuivat pakotekierteeseen Krimin miehityksen ja Ukrainan kriisin seurauksena. Suomen talouteen on vaikuttanut erityisesti Venäjän päätös asettaa EU-maiden elintarvikkeille tuontikielto eräitä erikoistuotteita lukuun ottamatta.
 
Energia on pidetty pakotteiden ulkopuolella. Monet EU-maat tarvitsevat Venäjältä sähköä, kaasua ja öljyä sekä myös energiapuuta.
 
Energian on pysyttävä EU-Venäjä-kauppakumppanuudessa mukana. Suomessa Fortum omistaa lähes puolet Nord Stream 2-hankkeessa keskeisesti mukana olevasta Uniperista. Suomessa ei keskusteltu läheskään riittävästi Uniper-kauppaan liittyvistä riskeistä.
 
- Suomalaiset omistajat kärsisivät raskaita tappioita ja oma energiahuoltomme vaarantuu, jos Trumpin hallinnon politiikka sysää liikkeelle pakotekierteen syventymisen, sanoo Vehkaperä.

- Trumpille, kuten muillekin populistisille johtajille, hajanainen EU voi olla jopa toivottava. On myös erikoista, että EU:hun kielteisesti suhtautuvilla eurooppalaispuolueilla on läheisiä suhteita Venäjälle, ja samaan aikaan ne kovasti kannattavat Trumpin politiikkaa, Vehkaperä sanoo.

Julkaistu Suomenmaassa 23. toukokuuta 2019.

25.05.2019Mirjan blogi: Osaamisen kehittämistä ja elinikäistä oppimista täytyy tukea
24.05.2019Mirjan blogi: Toivon työlleni jatkoa
24.05.2019Suomenmaa: Pakotteiden laajeneminen energiasektorille haitallista Suomelle ja EU:lle
23.05.2019MustRead: "EU:n turvapaikkapolitiikasta keskustellaan nyt laittomien tulijoiden ehdoilla", sanoo sitovia kiintiöitä kannattava suomalaismeppi
22.05.2019Komissaariehdokkaita tarjolla
22.05.2019Turun Sanomat: Suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa
21.05.2019Mirjan blogi Kalevassa: Suomen varmistettava liikennehankkeille EU-rahoitus
21.05.2019Tiedote: Pohjoinen Ulottuvuus ja Venäjä esiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella
20.05.2019Selänne-lehti: Mirja Vehkaperä: "Ilmasto-, maahanmuutto- ja energiakysymysten isot linjat ratkaistaan Euroopassa"
20.05.2019Suomenmaa: Keskustameppi Vehkaperä vaatii EU:n maata­lous­po­li­tiik­kaan ja kansalliseen hallintoon joustavuutta

Siirry arkistoon »