Ukrainan tilanteeseen suhtauduttava vakavasti mutta rauhallisesti

Keskiviikko 12.3.2014

Ukrainan tapahtumat ovat koetelleet suomalaisten ja kaikkien eurooppalaisten turvallisuudentunnetta. Vielä pari kuukautta sitten aseellinen selkkaus Euroopassa kuulosti lähinnä toimintafilmin juonelta. Ukrainan tilanne ei kuitenkaan ainakaan vielä anna aihetta muuttaa Suomen turvallisuuspoliittista linjaa tai sotilaallista liittoutumattomuutta.

Suomi on korostanut Ukrainan tilanteessa YK:n peruskirjan merkitystä ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamista. Tämä on ollut oikea linja. Ratkaisuja on haettava neuvottelujen kautta. Ukrainan itsemäärämisoikeus ja alueellinen koskemattomuus on turvattava. 

EU on toiminut tilanteessa ihailtavan yhtenäisenä. Tässä piilee Euroopan Unionin vahvuus. EU voi olla vahva maailmanpoliittinen toimija vain, jos sen viesti on selkeä, johdonmukainen ja yhtenäinen.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj olisi luonteva välittäjä konfliktissa. Etyj:n tarkkailijat on päästettävä Krimin niemimaalle. Järjestöä tarvitaan myös vähemmistöjen aseman turvaamiseen.

Tulevan sunnuntain kansanäänestys Krimillä ei täytä demokraattisen päätöksenteon piirteitä. Etyj:n mukaan äänestys on laiton. Valtioiden rajoja ei voida muuttaa alueellisilla kansanäänestyksillä.

Toivottavasti kriisiin löytyy ratkaisu ennen kuin taloudelliset pakotteet Venäjää kohtaan tulevat eteemme. Suomelle Venäjä-pakotteet olisivat paljon vahingollisempia kuin monelle muulle EU-maalle.

Konfliktin eräs suurimmista haasteista on ollut oikean tiedon saaminen. Siksi on tärkeää, että kaikki toimet tehdään harkiten ja että ne vastaavat kansainvälistä lakia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, Krim, NATO