Huushollisoppaa

Share |

Perjantai 21.10.2016 klo 16.03


Taas perjantai. Ihan mahottoman nopeasti rientää työviikon aika. Olen lisännyt päivittäiseen ohjelmaan tunnin lisäliikuntaa (kuten hallitusohjelmassakin kirjasimme koululaisille). Tänään aamu alkoi vesijumpassa ja eilinen ilta päättyi joogatunnilla. Jaksaa jaksaa!

 

Viikon poliittinen agenda on ollut melkoista huushollisoppaa. Liikennevaliokunnassa aloitettiin iso kuuleminen liikennekaaresta. Postipalveluiden kokonaisuudistus on puolestaan vielä vaiheessa. Yritetään löytää malli, jossa kirje- ja pakettiposti sekä lehtien varhaisjakelu turvataan koko maassa. Ei ihan helppo harjoitus. Markkinaehtoisuus onnistuu helpommin isoissa kaupungeissa, mutta entä taajamien ulkopuolella?

 

Ammutaan yksi ankka alas. Hallitus ei ole esittämässä oman auton työssäkäytön kilometrikorvauksen leikkausta. Sen sijaan autoilun verotuksen uudistus on tulossa ensi vuoden puolella. Lähtökohtaisesti autoilun kokonaisverotusta ei tule kiristää. Joudumme katsomaan porkkanoita vähäpäästöisen autokannan edistämiseen. Auton käytön ja omistamisen verotus onkin sitten kinkkisempi asia.

 

Viikon varrella olen kommentoinut niin Pariisin ilmastosopimuksen ratifiointia kuin vanhempainvapaiden uudistustarvetta. Jälkimmäisen aiheen osalta on sanottava, että perheiden valinta lasten hoitomuotojen järjestämiseksi ei tule säädellä yhdellä kaavalla. Toisille sopii kotihoito, toisille päivähoito tai jotakin avoimen varhaiskasvatuksen väliltä. Syyllistäminen valinnoissa ei ainakaan lisää syntyvyyttä ja perheiden tarvitsemaa tukea.

 

Eletään koululaisten syysloman aikoja. Olen viikonvaihteen lasten kanssa Vesaisten järjestämällä eräleirillä Rokualla. Ulkoilu, yhdessäolo ja puuhastelu ovat ihanaa vastapainoa viikon työhön. Tästä minä tykkään!

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini