Hyviäkin uutisia opiskelijan arkeen

Share |

Perjantai 8.4.2016 klo 19.38


Tämän kevään yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin päättyi keskiviikkona. Tänä vuonna astui voimaan lakimuutos, jonka mukaan korkeakoulujen on varattava osa yhteishaussa olevista opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Uudistus parantaa huomattavasti toiselta asteelta valmistuneiden nuorten koulutuspolulla etenemisen mahdollisuuksia, ja ehkäisee välivuosia opiskelusta. Tavoitteena on myös nuorten entistä nopeampi valmistuminen työelämään.
 
Myös jo korkeakoulututkinnon suorittaneiden asema on huomioitu uudistuksessa. Kiintiöpaikat ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville eivät saa muodostaa kohtuutonta estettä muille, toista korkeakoulututkintoa tavoitteleville. Lisäksi maisterivaiheen haussa ei ole kiintiöitä ensikertalaisille hakijoille.  Alan vaihto on siis edelleen mahdollista, ja siihen kannustetaan esimerkiksi aikuisopintotuen turvin. 
 
Opiskelijoihin kohdistuvat säästöt ovat puhututtaneet viime päivinä kovasti. Vähemmälle huomiolle on jäänyt huomattava kohennus opiskelijoiden tukiin. Niin keskusta kuin opiskelijajärjestötkin ovat esittäneet opiskelijoille yleistä asumistukea asumislisän sijaan, ja nyt hallitus valmistelee ensi syksyyn mennessä esityksen sekä toisen asteen että korkeakouluasteen opiskelijoiden siirtämisestä yleisen asumistuen piiriin.
 
Tällä hetkellä opiskelijoille myönnettävää asumislisää voi saada vain opiskelukuukausilta. Asumistuki on sen sijaan ympärivuotinen. Lisäksi asumistuki kohdentuu asumislisää paremmin pienituloisille, eli juuri niille, jotka tukea kipeimmin tarvitsevat. Tuki asumiskuluihin kasvaa useissa, eri paikkakuntien asumiskuluihin perustuvissa esimerkkilaskelmissa. Parhaimmassa tapauksessa tuki voi olla jopa kaksinkertainen asumislisään verrattuna. Uudistuksen myötä opiskelijat saatetaan samaan asemaan muiden asumisen tukea saavien kanssa. Uudistus tukee myös vireillä olevaa perustulokokeilua, kun erilaisia tukia yhdenmukaistetaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini