Perustulokokeilu nytkähti eteenpäin

Share |

Keskiviikko 30.3.2016 klo 14.46


Maan hallituksen yksi kärkihankkeista, perustulokokeilu, nytkähti tänään eteenpäin, kun kokeilua selvittänyt työryhmä luovutti esiselvityksensä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle.

 

Kokeilu olisi tarkoitus toteuttaa vuosina 2017-2018, ja tulokset arvioitaisiin vuonna 2019. Kokeilulla on tarkoitus vastata muuttuneeseen työelämään sekä kehittää sosiaaliturvaa aktivoivaksi ja työhön kannustavaksi. Lisäksi tavoitteena on turhien normien purkaminen etuusjärjestelmästä.

 

Työryhmä esittää kokeilua varten osittaista perustuloa. Täysin perustuloon pohjautuva sosiaaliturva tulisi työryhmän mukaan varsin kalliiksi, sillä tällöin perustulon tulisi olla huomattava suuri.

 

Osittainen perustulo olisi noin 550-750 euroa kuussa, ja se korvaisi suurimman osan perusturvaetuuksista. Tulo olisi verotonta, ja ansiosidonnaiset etuudet säilyisivät lähes ennallaan. Kansalaisten tulot eivät mallissa nousisi, mutta tulot tulisivat yhdestä lähteestä, ja työnteon yhdistäminen perustuloon olisi helpompaa kuin nykyisiin etuuksiin.

 

Yhdeksi kokeiluryhmäksi työryhmä ehdottaa 25-63-vuotiaita vähätuloisia työikäisiä. Ikäluokka olisi hedelmällinen kokeilulle, sillä tähän ikäluokkaan kuuluvien kansalaisten arjessa työelämän muutokset tulevat hyvin esille. Kokeilussa olisi mukana alueellinen otanta sekä satunnaistettu valtakunnallinen otanta.   

 

Olen mukana hallituksen kokeilukulttuuria edistävässä parlamentaarisessa työryhmässä, jossa myös perustulokokeilua viedään eteenpäin. Perustulokokeilun tuloksien perusteella saamme toivon mukaan aikanaan laajennettua perustulon koskemaan kaikkia kansalaisia. Jokainen kansalainen olisi jatkossa oikeutettu tiettyyn perustulotasoon. Työtön työnhakija voisi vastaisuudessa ottaa vastaan vaikkapa muutaman päivän sijaisuuden menettämättä perustuloaan.

 

Perustulon käyttöönottoa puoltaa eniten pirstaloituneen työelämän mukanaan tuomat haasteet. Perustulon myötä lyhyetkin työmahdollisuudet olisi kannattavaa ottaa vastaan. Perustulon pitää toimia ennen kaikkea työhön innoittajana ja kannustajana. Kotiinjääminen täytyy perustulon käyttöönoton jälkeen olla aina taloudellisesti huonompi vaihtoehto kuin työssäkäyminen.

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini