Kansanedustajien kahvihetki Oulussa

Share |

Perjantai 22.1.2016


Perjantai-illan ohjelmassa oli kahvitilaisuus Oulussa. Saimme vieraaksemme kollegani naapurimaakunnasta, kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen. Avauspuheenvuorossani toin esiin kansalaisten viime päivien huolenaiheita: keskustelua käydään muun muassa siitä, missä koululaiset ja opiskelijat käyvät koulunsa tulevaisuudessa, missä ikäihmiset viettävät viimeiset vuotensa, miten maksujen korotuksissa pidetään huolta oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta sekä minne uuden Oulun alueella saa jatkossa rakentaa vaikkapa omakotitalon. Nämä kaikki asiat vaikuttavat kansalaisen perusarjen turvallisuuteen ja sujuvuuteen. 
kahvitMirja.jpg
Vaikka ajat ovat nyt tiukat, ja ikäviä uutisia tulee ilmoille päivittäin, myös valoa tunnelin päässä on näkyvillä. Meillä Oulussa näkyy pientä piristymistä työllisyydessä. Työttömyysluvut ovat hieman laskeneet. It-alan suuresta myllerryksestä ollaan kaupungissamme selvitty aika hyvin. Työttömäksi jääneet it-alan osaajat ovat perustaneet kovaan tahtiin uusia yrityksiä, jotka ovat lähteneet menestymään. Vain murto-osa it-alalta irtisanotuista on edelleen työtä vailla.
-
Hannakaisa Heikkinen toi puheenvuorossaan esille ihmisten aktiivisuuden tässä ajassa. Ihmiset eivät ole jääneet passiivisiksi sopeutujiksi tilanteeseen, vaan he ehdottavat rohkeasti ratkaisuja, miten esimerkiksi pienemmillä resursseilla voidaan toteuttaa laadukkaita palveluja. Tämä on erittäin hienoa, ja kansalaisten osallisuutta päätöksentekoon pitää tukea kaikin keinoin. Hannakaisa puhui myös ihmisten omasta vastuusta terveydestä. Riittävä uni, terveellinen ruokavalio sekä sopiva määrä liikuntaa päivittäin tulisi kuulua jokaisen suomalaisen päivittäisiin rutiineihin omien voimavarojen puitteissa.
KahvitHeikkinen.jpg
Illan aikana keskustelimme myös kotimaisen maatalouden tilasta. Maassamme vallitsee tällä hetkellä erittäin ei-toivottava suomalaisen ruoan arvostuksen puute. Maataloustuottajia kohtaan esitetään hyvinkin negatiivisia väitteitä muun muassa eläinten olosuhteista, jotka eivät useimmiten edes pidä paikkaansa. Maataloustuottajat myös joutuvat tekemään töitä jo pelkästään sen eteen, että heillä olisi mahdollisuus tuottaa kotimaista ruokaa. Esimerkiksi navettojen laajennuksista valitetaan turhan herkästi, jolloin maataloustuottajan työnteko kärsii suuresti. Myös kotimaisen ruoan hintaa arvosteltaessa täytyy muistaa, että Suomessa tuotetaan maailman turvallisinta ruokaa. Ruoassa pätee sama laki kuin muissakin tuotteissa, laadusta joutuu maksamaan hieman enemmän.
kahvitHeikkinen1.jpg
Tilaisuudessa esittäytyi myös piirimme uusi toiminnanjohtaja, Antti Ollikainen (oik.) Illan juonsi piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini