Budjettiviikko eduskunnassa

Share |

Perjantai 18.12.2015 klo 8.59


Eduskunnan syysistuntokausi päättyy jälleen ensi vuoden budjetista tehtäviin muutosehdotuksiin ja äänestyksiin. Liikennepuolella tiestön kunto on jokavuotinen puheenaihe. Perusväylien, eli teiden, ratojen ja siltojen korjaukseen osoitetaan ensi vuonna 100 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Seuraavalle kolmelle vuodelle rahoitusta on yhteensä 600 miljoonaa euroa lisää. Satsaus perusväyliin on historiallisen suuri.  

 

Korjausrahoitusta saavat kohteet pitäisi olla tiedossa helmikuussa. Rahaa tulee riittää myös syrjäisemmille tieosuuksille. Juuri niitä reittejä pitkin kulkee merkittävä osa esimerkiksi kotimaisesta ruokatuotannosta ja metsäkuljetuksista. Kaupunkeihin ei saada suomalaista ruokaa eikä metsäteollisuus saa raaka-ainetta ilman hyväkuntoisia teitä maaseudulla. Samalla teiden korjaus on panostus alueiden työllisyyteen, talouteen ja elinvoimaisuuteen.

 

Oulu-Kemi-välin kunnostus ei ole ensi vuoden budjetissa. Olisi kuitenkin erittäin toivottavaa, että kun toteutumattomista hankkeista, kuten Soklin kaivoksesta, vapautuu rahaa, sitä käytettäisiin nelostien kuntoonsaattamiseen.

 

Budjettikeskusteluissa tuli esiin myös VR:n lippuhinnoittelun järkevyys. Jos lentolipun saa huomattavasti edullisemmin kuin junalipun, ei VR:llä ole mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa asiakkaista. Raideliikenteen vapauttaminen kilpailulle tulee tarpeeseen. Samalla täytyy kehittää toimiva konsepti syrjäseutujen joukkoliikenteen turvaamiselle.

 

Koko ensi vuoden budjettia tarkastellessa pakollisten säästötoimenpiteiden lisäksi toteutamme myös tukun parannuksia suomalaisten arkeen. Esimerkiksi pieni- ja keskituloisten verotus kevenee, ja suurituloisimpien verotus kiristyy. Veroratkaisu on osa kokonaisuutta, jolla myös suurituloiset osallistuvat säästötalkoisiin.

 

Takuueläkettä korotetaan, ja Yle-verosta vapautetaan kaikkein pienituloisimmat. Lapsiperheitä tuetaan lisäämällä määrärahaa lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotipalveluun. Myös turhien normien purkaminen on lähtenyt käyntiin, josta esimerkkinä on kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen. Yrittäjä itse tietää parhaiten, milloin liikettä kannattaa pitää avoinna.   

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini