Vaikeita, mutta välttämättömiä budjettipäätöksiä

Share |

Perjantai 14.8.2015 klo 13.33


Valtiovarainministeri Stubb julkaisi tällä viikolla talousarvioehdotuksensa ensi vuodelle. Ehdotus noudatteli tiukasti hallitusohjelmaa. Säästöaikeet ovat suuret, noin 900 miljoonaa euroa verrattuna vuoteen 2015. Opetus- ja koulutus, kehitysyhteistyö sekä sairaanhoitokorvaukset ovat suurimpia säästötoimenpiteiden kohteita. Myös monet muut, kuten lapsiperheisiin ja eläkeläisiin kohdistuvat leikkaukset ovat vaikeita päätöksiä. Velkaa valtio ottaa ensi vuonna 5,3 miljardia euroa lisää.

Liikenne- ja viestintäasioissa hallitus panostaa merkittävästi digitaalisen infrastruktuurin kehittämiseen. Digitaalisten palveluiden ja muiden digitaalisten toimintojen potentiaali on valtava, kunhan vain osaamme hyödyntää digitalisaation mukanaan tuomat mahdollisuudet täysimääräisesti. Liikenneverkkoa kunnostetaan etenkin tie- ja rataverkkojen parannuksilla. Myös biotalouden vaatimia, muutoin vähäliikenteisiä tiestöjä tullaan pitämään kunnossa.

Opetuksesta ja koulutuksesta tehdään noin 210 miljoonan euron säästöt. Vaikka säästötoimenpiteet ovat rajut, opetuksen ja koulutuksen merkitys Suomen menestykselle tiedetään hyvin. Säästötoimenpiteet toteutetaan siten, että laadukas koulutusjärjestelmämme säilyy edelleen kilpailukykyisenä maailmanlaajuisesti. Toimintatapojen, rakenteiden ja toimintojen uudistamisella säästöjä saadaan tinkimättä koulutuksen laadusta.

Opetuksen ja koulutuksen alalla hallitus toteuttaa useita kärkihankkeita. Peruskouluihin tullaan toteuttamaan digitaaliset oppimisympäristöt ja toisen asteen ammatillinen koulutus uudistetaan monilta osin, muun muassa vastaamaan entistä paremmin nopeasti muuttuviin työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Nuorten työelämään siirtymistä nopeutetaan ja nuorisotakuuta uudistetaan yhteisötakuun suuntaan. Tämä merkitsee sitä, että yksi taho ottaa kokonaisvaltaisesti vastuun tukea tarvitsevasta nuoresta. Nuorta autetaan niin koulutus-, sosiaali- ja terveysasioiden parissa.    

Kansalaisilta tullut palaute niukasta budjetista on ymmärrettävästi pettynyttä, mutta moni suomalainen pystyy myös hyväksymään sen, että ilman tiukkaa kulukuuria Suomen taloudellinen tila vaipuu katastrofaaliseksi. Keskustalta odotetaan selvästi konkreettisia toimia Suomen kuntoon saattamiseksi. Tiukkojen talouspäätösten aikaan tehty ja tänään julkaistu tuorein puolueiden kannatusmittaus näyttää keskustan kannatuksen olevan edelleen kasvussa. Puolueemme 23,2 prosentin kannatus kertoo siitä, että teemme kansan mielestä oikeansuuntaista politiikkaa.


Kommentit

14.8.2015 23.37  MArja-Leena Laine

Koska tulee ulos varhaiskasvatuksen linjaukset, esimerkiksi ryhmäkoko?

17.8.2015 13.14  Mirja

Hei Marja-Leena,

Varhaiskasvatuslain toisen vaiheen aikataulusta ja toteutuksesta ei ole vielä tarkempia tietoja. Toivottavasti syksyn mittaan saadaan lisätietoa lain valmistelusta ja sisällöstä.

Terveisin Mirja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini