Työntekoon kannustava Suomi

Share |

Perjantai 12.6.2015 klo 14.49


Luin tänään mielenkiinnolla Joensuun yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta, joka käsittelee aikuisuutta. Tutkija oli selvittänyt pohjoiskarjalaisilta 25-35-vuotiailta naisilta, miten he kokevat aikuisuuden. Naiset elävät tuttujen asioiden ympäröiminä: perheen ja työn yhdistämisen haasteet, pätkätyöt ja asuntolaina. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka aktiivisiksi nuoret naiset itsensä määrittelivät. Jatkuva itsensä kehittäminen koulutuksen ja muun oppimisen kautta koettiin sekä välttämättömyytenä nykyajan pirstaloituneilla työmarkkinoilla että elämän mielekkyyttä lisäävänä tekijänä. Tutkimuksesta tarkemmin souli.fi-sivulla.

Työpaikkaa on perinteisesti pidetty yhtenä aikuisuuteen kuuluvana kriteerinä. Enää työpaikan saaminen valmistumisen jälkeen ei ole itsestään selvää. Ja lähes poikkeuksetta meidän täytyy elämän varrella kouluttautua lisää, jotta pärjäämme kiristyvässä kilpailussa työpaikoista. Toisaalta meillä on edessämme mahdollisuuksien kirjo niin koulutusväylissä kuin erilaisilla urapoluilla.

Hallituksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on työntekoon kannustaminen ja työnteon esteiden purkaminen. Tuoreessa hallitusohjelmassa rohkaistaan suomalaisia aktiivisiksi kansalaisiksi. Hallitus haluaa raivata tilaa ihmisten omien voimavarojen hyödyntämiseen luovuuteen, yritteliäisyyteen ja hyvinvoinnin rakentamiseen. Tavoitteen toteutumiseksi hallitus raivaa yrittäjyyden esteitä, keventää työn verotusta, ottaa käyttöön yrittäjävähennyksen, purkaa kannustinloukkuja työnteolta ja helpottaa yritysten työllistämistä. Myös osatyökykyisten väyliä työelämään parannetaan.

Kolmannen lukukauden käyttöönotto tukee hallituksen tavoitetta oppimiseen kannustamisessa. Varsinkin tilanteessa, jossa opiskelijalla ei ole kesätyöpaikkaa, kesäajan opiskelu nopeuttaa huimasti opintoja. Samalla vältytään kesätyöpaikan puuttumisen mukanaan tuomalta turhautumiselta. Tavoitteena on, että kolmas lukukausi olisi käytössä jo ensi kesänä.

Kesäistä viikonloppua! Oulussa kannattaa tsekata ainakin Oulun Päivien tapahtumat. Ohjelmaa ja tekemistä riittää kaikenikäisille.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini