Kohti kevään juhlaa

Share |

Keskiviikko 29.4.2015 klo 15.46


Uusi eduskunta vietti tänään valtiopäivien avajaisia arvokkain menoin. Helsingin tuomiokirkossa pidetyn juhlajumalanpalveluksen jälkeen siirryimme Finlandia-talolle juhlaistuntoon. Paikalla oli niin valituksi tulleet kansanedustajat kuin viime kauden vanhoja edustajia.  

Väliaikaiseksi eduskunnan puhemieheksi valittu Juha Sipilä korosti avauspuheessaan muun muassa kohtuullisuutta, luottamusta, yhteen hiileen puhaltamista ja kunnioitusta toisiamme ja erilaisuutta kohtaan. Pieni Suomi ei tarvitse kahtiajakautumista, vaan meidän tulee yhtenäisenä joukkona tehdä lujasti töitä ja säilyttää jatkuva uudistumiskyky, jotta pärjäämme alati kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Suomen talous on saatava kuntoon, ja tarvitsemme taloustalkoisiin mukaan jokaisen suomalaisen. Myös presidentti Niinistö ilmoittautui avauspuheessaan mukaan tukimieheksi talkoisiin.

Avajaisistuntoa pääset katsomaan tästä.

ilmapallot.jpg

Pian juhlitaan vappua, työväen juhlaa ja kevään alkamisen juhlaa. Eduskunnassa eletään mielenkiintoisia aikoja, sillä hallituskokoonpano pitäisi olla selvillä vapunjälkeisellä viikolla.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini