Vaalituloksen spekulointia

Share |

Torstai 23.4.2015 klo 13.44


Olen mielenkiinnolla ja hieman hämmentyneenäkin seurannut eduskuntavaalien tuloksesta käytyä keskustelua. Tulosta on arvioitu muun muassa taantumuksellisten puolueiden voitoksi ja peruutuspeiliin katsomiseksi. Toisaalta kritisoijia arvostellaan kuplassa eläjiksi, joilta realismi on hukassa.

Keskusta ja perussuomalaiset ovat vaalien jälkeen kaksi suurinta puoluetta. Suomalaiset äänestäjät ovat näin päättäneet. Vaalituloksen kritisoijat kertovat pelkäävänsä muun muassa rasismin lisääntymistä, kulttuurin alasajoa ja entistä ahdasmielisempää Suomea.

Vaalituloksen kritisoijilta jäänee huomaamatta, että kommentillaan väärästä vaalituloksesta he osoittavat itse suvaitsemattomuutta keskustaa ja perussuomalaisia äänestäneitä kohtaan. Keskusta sai vaaleissa 21,1 prosenttia äänistä. Yli 600 000 suomalaista uskoo, että Keskusta pystyy viemään Suomea menestyksekkäästi eteenpäin. Onko näiden yli 600 000 äänestäjän mielipide jotenkin kevyempi kuin vaalitulokseen pettyneiden mielipide?

Vaalien jälkeen tulee aina voittoja ja pettymyksiä. Tuloksen sulattelun jälkeen on aika ryhtyä töihin yhteisellä rintamalla koko Suomen hyväksi. Pieni Suomi ei tarvitse kahtiajaottelua. Maassamme eri väestöryhmien pitää pystyä elämään rinnakkain ja toistensa erilaisia mielipiteitä kunnioittaen.

p.s. Minun tuntemani Keskusta katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Teemme työtä suvaitsevaisuuden ja toisesta välittämisen lisäämiseksi. Kulttuurin merkitys meille suomalaisille on suuri, ja sen tuomaa henkistä hyvinvointia ei voi rahassa mitata.   


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini