Keskiviikkona ennakkoäänestämään

Share |

Tiistai 7.4.2015 klo 13.44


Huomenna keskiviikkona alkaa viikon kestävä ennakkoäänestys. Äänesi voit käydä antamassa missä tahansa kotimaan tai ulkomaan ennakkoäänestyspaikassa.

Miksi kannattaa äänestää näissä eduskuntavaaleissa? Suomen päätöksenteko on ollut pian pari vuotta täysin solmussa. Hanke kuin hanke on kaatunut tai se on siirretty tulevan hallituksen päätettäväksi. Suomella ei ole varaa jatkaa päättämättömyyden tiellä. Tarvitsemme maamme johtoon poliitikkoja, joilla on kyky laittaa Suomen asiat kuntoon.

Pidän merkillisenä sitä, että kokoomus julistaa suomalaisen politiikan olevan rikki, vaikka puolue on itse ollut viime vuodet päävastuussa valtakunnallisessa päätöksenteossa. Vastuuta ei haluta ottaa omasta päättämättömyydestä kuluneelta hallituskaudelta. 

Hallituksen yhtenä tavoitteena tälle vaalikaudelle oli työttömyyden merkittävä lasku, mutta toisin kävi. Maassamme vallitsee historiallisen suuri työttömyys. Vaikka poliitikot eivät suoraan pysty työpaikkoja luomaan, on poliittisilla päätöksillä suora vaikutus siihen, miten yritykset pärjäävät. Yritysmyönteisellä politiikalla luodaan yrityksille kasvualusta, josta yrityksillä on hyvät mahdollisuudet menestyä ja palkata lisää työntekijöitä.

Uusia työpaikkoja voidaan luoda myös erilaisten kokeilujen avulla. Esimerkiksi Espoossa Posti ja Helsingin Diakonissalaitos kokeilee mallia, jossa Postin työntekijä tuo asiakkaalle postin lisäksi lämpimän ruoan ja tarvittaessa auttaa muissa pienissä kotitöissä. Tällaisia rohkeita ja ennakkoluulottomia kokeiluja tarvitaan joka puolelle maatamme.  

Äänestämällä saat pienellä vaivalla vaikuttaa siihen, ketkä maatamme johtavat seuraavat neljä vuotta. Äänestämättä jättäminen ei toimi protestina, sillä silloin päättäjiksi valitaan muiden äänestäjien valitsemat ehdokkaat. Käytä siis ääntäsi, ja vaikuta Suomen tulevaisuuden suuntaan!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini