Ruoka-alea ei voida toteuttaa maidontuottajan lompakosta

Share |

Keskiviikko 28.1.2015 klo 15.57


S-ryhmän ja Keskon käynnistämä ruokasota jatkui eilen Valion ilmoituksella maidon tuottajahinnan laskusta. Tieto hinnan laskusta oli odotettavissa ruokasodan seurauksena. Tiedetään myös, että muidenkin maataloustuotteiden tuottajahinnat ovat laskupaineessa.

 Varsinkin S-ryhmä vakuutteli, että ruoan hinnan laskua ei oteta ruoantuottajan selkänahasta. Toisin kuitenkin näyttää käyvän. Valion tuottajahintojen laskuun vaikuttaa toki myös hyytynyt Venäjä-kauppa, mutta ruoan hinnanalennus on osatekijä tuottajahinnan laskuun.

 

Maidon tuottajahinta laskee helmikuun alussa noin 12,5 prosenttia. Lasku on merkittävä heikennys tuottajan tuloihin. Jo nyt tuottajien tulotaso on vedetty äärimmäisen niukaksi. Sekin on muistettava, että vaikka tuottajahinta laskee, tuotantokustannukset pysyvät vähintään yhtä korkeina. Odotettavissa on kokonaisten maitotilojen sulkemisia hinnanalennuksen vuoksi. Tuottajien suuttumus on täysin oikeutettua.

 

Tilanne on kohtuuton. Ei voi olla niin, että kauppa yksinoikeudella sanelee, millä hinnalla maitoa ja muita elintarvikkeita tuotetaan, ja minkä suuruista palkkaa tuottajat saavat. Myös kauppojen tulee kantaa yhteiskuntavastuunsa. Tuottajahinnat täytyy olla tasolla, joka takaa tuottajille vakaan tulotason ja mahdollisuuden kehittää maitotilan toimintaa. Kaupan katteita ei voi jatkuvasti nostaa sillä kustannuksella, että suomalaisen ruoan tuottamisedellytykset heikkenevät entisestään.

 

Kuluttajille on oltava tarjolla kotimaista ruokaa, jonka hinnasta tuottaja on saanut oikeudenmukaisen osuuden itselleen. Elintarvikkeiden hintakoostumus täytyy saada läpinäkyvämmäksi, ja tuottajien neuvotteluasemaa on vahvistettava.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini