Laura Rädyllä merkillinen kiire saada pienet lapset päivähoitoon

Share |

Maanantai 15.12.2014 klo 13.03


Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kiirehti viikonvaihteen Hesarissa kotihoidontuen puolittamisesitystä hallituksen käsittelyyn. Esitystä ei ole saatu käsittelyyn hallituspuolueiden erimielisyyksien vuoksi. Kotihoidontuen puolitus tehtäisiin siten, että kotihoidontukeen oikeuttava aika jaettaisiin tasan vanhempien kesken.

 

Käytännössä esitys tarkoittaa sitä, että suurin osa lapsista siirtyisi päivähoitoon heti, kun äidin kotihoidontukiaika on pidetty. Tuoreen Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkimuksen mukaan noin kolme neljästä parivuotiaan lapsen isästä ei aio käyttää hoitovapaata lainkaan. Päivähoitopaikkojen tarve tulee kasvamaan räjähdysmäisesti. Samalla työttömyys tulee lisääntymään, sillä läheskään kaikilla kotihoidontuen piiriin kuuluvilla äideillä ei ole valmiina työpaikkaa odottamassa.   

 

Räty vinkkaa, kuinka heidän perheessään myös isä sekä isovanhemmat ovat hoitaneet lapset kotona. Myös perheen ulkopuolinen lastenhoitaja on ollut palkattuna perheeseen. Nämähän ovat loistavia keinoja lasten kotihoidon mahdollistamiseksi. Myös ministeri Rädyn pitäisi kuitenkin muistaa, että on paljon perheitä, joissa isovanhemmat eivät ole käytettävissä lastenhoitoavuksi, eikä oman hoitajan palkkaaminen kotiin ole taloudellisesti mitenkään mahdollista. Rädyllä on jälleen kerran unohtunut se, että kaikki suomalaiset perheet eivät ole keskituloisia, joilla on hyvät ja toimivat sosiaaliset verkostot.   

 

Miksi Rädyllä on niin kamala kiire saada äidit pois kotoa, ja samalla jo ihan pienet lapset päivähoitoon? Miksi suomalaiset äidit eivät saa 2010-luvulla itse valita, mihin saakka he haluavat hoitaa lapsensa kotona? Kotihoidontuen puolittaminen ja lapsilisän leikkaus ovat räikeitä esimerkkejä hallituksen perhepolitiikasta aikakautena, jossa perheiden pahoinvointi on lisääntynyt, ja perheiden ongelmat yhä moninaisempia. Onko hallitus pohtinut säästövimmassaan lainkaan päätöstensä lapsivaikutuksia?         


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini