Suomi kantaa vastuunsa ilmastotalkoissa

Share |

Tiistai 7.10.2014 klo 14.59


Eduskunta keskustelee tänään energiasta pääministeri Stubbin eduskunnalle antaman energiapoliittisen ilmoituksen pohjalta. Suomessa on käynnissä merkittäviä energiahankkeita, joten avoin keskustelu on paikallaan. Eniten keskustelua herättänee kysymys ydinvoimalahankkeiden tarpeellisuudesta.

 

Ilmastonmuutos on yksi aikakautemme vaikeimpia ongelmia, jonka ratkaisemiseksi jokaisen maan on ponnisteltava. Suomessa ilmastonmuutoksen merkit ovat näkyneet viime vuosina voimakkaina sateina, lumirajan siirtymisenä pohjoisemmaksi, metsäpaloina ja vesistöjen rehevöitymisenä.

 

Suomi kuluttaa kokoonsa nähden paljon energiaa muun muassa siksi, että meillä on pitkä, kylmä talvi ja pitkät etäisyydet. Teollisuus on suurin energiankuluttajamme. Se vie melkein puolet maamme energian kokonaiskulutuksesta.

 

Energiaomavaraisuutemme on tällä hetkellä noin 35 prosenttia. Uskon vakaasti, että energiaomavaraisuus voidaan nostaa ilman ydinvoimaa reilusti yli 60 prosenttiin. Tarvitaan puun lisäkäyttöä, turpeen lisäkäyttöä mukaanlukien sen käytön ympäristöongelmien minimointi, tuuli- ja aurinkovoimaa sekä uusia ja innovatiivisia teknologiaratkaisuja.

 

Ilmastonmuutoksen hillinnässä energiansäästäminen on yksi tehokkaimmista keinoista. Keskusta näkee Suomella mahdollisuuden jopa 15 prosentin pudotukseen energiankulutuksessa vuoteen 2030 mennessä. Energiansäästötoimiin täytyy ryhtyä niin kotitalouksissa kuin julkisissa rakennuksissa, liikenteessä, rakentamisessa ja maa- ja metsätaloudessa.    

 

Jos Olkiluoto4:n ja Fennovoiman ydinvoimalahankkeet toteutetaan, mielestäni Suomeen ei tarvita enää niiden jälkeen uusia ydinvoimaloita. Ydinvoimalahankkeissa tulee ottaa huomioon energiantuoton lisäksi niiden aluepoliittinen vaikutus. Esimerkiksi Fennovoiman on arvioitu tuovan Pyhäjoelle ja Ouluun saakka tuhansia uusia työpaikkoja. Lisäksi Oulun seudun elinkeinoelämälle tulee miljoonien eurojen lisätulot voimalahankkeen myötä.

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini