Hallitus valitsi lapsiperheet jättileikkausten kohteeksi

Share |

Keskiviikko 1.10.2014 klo 10.09


Hallitus on tämän vaalikauden aikana lukuisilla toimenpiteillään kurjistanut lapsiperheiden arkea. Hallituksen esitys lapsilisien leikkaamisesta on vain yksi niistä. Hallituskauden alkuhuumassa hallitus päätti, että lapsilisän indeksijäädytys tehdään vuosille 2013-2015. Lapsilisä oli ainoa etuus, joka jäädytettiin. Mielestäni tämä on arvovalinta hallitukselta. Kotihoidon tuen kiintiöittäminen on leikkaus, ja tämä lapsiverovähennyksen tekeminen on äärettömän kallis veroratkaisu tässä taloudellisessa tilanteessa.

Hallituksen esitys lapsilisien leikkaamisesta yli 8 prosentilla ei ole pieni asia perheille. Kaikkein suurin merkitys lapsilisällä on juuri pienituloisten lapsiperheiden, monilapsisten perheiden sekä yksinhuoltajien arkeen.

isovanhempi.jpg

Eduskunnassa on viime päivät väännetty kättä siitä, olisiko lapsilisäleikkaus voitu korvata jollakin muulla leikkauskohteella. Lapsilisäleikkauksesta tuleva 110 miljoonan euron säästöä kompensoidaan monimutkaisella lapsiverovähennyksellä, jonka kustannus on 70 miljoonaa. Säästöä ei tarvitse enää etsiä kuin 40 miljoonaa. Tuo summa saadaan kyllä kasaan muullakin tavalla.

Keskusta on vakavissaan esittänyt moneen kertaan, että tupakkaveron nosto olisi ollut aiheellinen tässä ajassa, ja sillä näiltä lapsilisäleikkauksilta olisi säästytty. On merkillistä, että lapseni lauantaikarkkipussin verotus ei nouse, mutta lapsilisät vähenevät rajusti. Tämä jos mikä on erittäin poukkoilevaa politiikkaa, josta ei oikein ota kukaan selvää. Mitä toisena päivänä päätetään, se seuraavana päivänä kumotaan.

Lapsilisissä on kyse yli miljoonan lapsen etuisuudesta, ja yli puolen miljoonan perheen toimeentulosta. Lapsiköyhyyttä lisäävä lapsilisien leikkaus ei auta niitä, jotka kärsivät joka päivä liian niukasta toimeentulosta. Keskivertoperhe menettää muutenkin noin 900 euroa vuodessa hallituksen säästötoimenpiteiden vuoksi. Korotus tulee niin kiinteistöveroon, energiaveroon, ajoneuvoveroon, polttoaineveroon kuin asuntolainojen korkovähennysoikeuteenkin.  

Lapsiverovähennys, joka on sinänsä sekava ja tulee maksamaan verojärjestelmän muutoksen myötä 2,5 miljoonaa euroa, on täysin kohtuuton. Pidän käsittämättömänä sitäkin, että pääministeri Stubb on perustellut leikkausta sillä, että kaikilta leikataan. Huomioiko pääministeri sitä, että leikkausten myötä toimeentulotuen saajien määrä tulee lisääntymään. Tämä ei ole oikea väylä tukea lapsiperheitä. Sosiaaliturvan pitää olla sen suuruinen, että sillä pystyy elämään niin opiskelija, eläkeläinen kuin lapsiperhe.

Teen kaikkeni, että löydämme yhteisymmärryksessä hallituspuolueiden kanssa keinon, jolla lapsilisiä ei leikata, eikä monimutkaista lapsiverovähennystä Suomeen luoda.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini